Mitähän sitä sanoisi. Mä vihaan kaikkea ja kaikkia. Roopen kanssa yritin kuormanvetoa ja se kieltäytyi vetämästä, joten jätin sen reen eteen. Sinne se jäi nukkumaan reen viereen. Muutaman kerran olen koittanut saada sen tekemään, mitä sen kuuluu tehdä, mutta se on luovuttanut. Minä en päästä sitä pois ennen kuin se on hommansa tehnyt. Olkoon siinä reen eessä vaikka elämänsä loppuun asti! Mä oon niin kyllästynyt tuon koiran raukkamaisuuteen. Mä oon kyllästynyt koiriin! Huusin Miinallekin, kun se yritti syliin. En siedä ketään silmissäni. Mun elämässä ei ole mitään tulevaisuutta, ei mitään järkeä. Mä haluan eroon noista otuksista, että voin kuolla itsekin. Tämä on pelkkää kidutusta.

Haluan vain lyödä ja satuttaa. Tuhota ja tuhoutua.

Kyllä minä tiedän, miksi olen yksin. Olen kylmä ja luotaantyöntävä ihminen. Miksi joku tulisi luokseni kylään? Minulla ei ole sohvaa eikä pehmeitä tuoleja, joille istua. On vain pari kovaa penkkiä. Minulla ei ole enää edes kahvinkeitintä. Keitän espressokeittimellä yhden kupin kerrallaan. Tämä ei ole vieraanvarainen talo ja se varmasti näkyy minusta ulospäin. Häpeän itseäni, häpeän taloani. Eihän tänne ketään kehtaa pyytää. Eikä minulla joka tapauksessa ole ketään, jota pyytää tänne. En halua tänne ketään säälimään minua.

Miksi en vain voisi kuolla pois? Tämä kirjoittaminenkin on aivan yhdentekevää, koska en todellakaan osaa kuvata, miltä minusta tuntuu.Tämä on juuri niin tylsää tekstiä kuin minäkin. Adjektiivit puuttuvat lähes täysin. Olen ihan vajavainen. Kuollut.

Kun en osaa rankaista itseäni muuten, niin rankaisen sitten koiria ja poden siitä huonoa omaatuntoa. Masennus haluaa, että minua rangaistaan. Pala palalta menetän kaiken. Ensin työn, sitten kaikki ihmissuhdetta muistuttavat välit toisiin ihmisiin,sitten eläimet... Kaikesta pitää luopua. Olisikohan järki ja vapaus viimeisenä listalla?