Menkat alkoivat aamulla. Edellisestä kerrasta on viisi kuukautta. Jo oli aikakin. Mulla on melko lailla hormonit sekaisin. Tavallinen kuukautisten väli on 3-4 kuukautta. Miksi nyt väli venähti näin pitkäksi, on mulle mysteeri. Ei jää muuta selitystä kuin ympäripyöreä toteamus "hormonit sekaisin". Mitä se nyt sitten tarkoittaakaan? En minä ainakaan tiedä.

Koko viikonlopun on maha ollut todella kipeä ja olo muutenkin vetämätön. Koin siis elämäni ensimmäistä kertaa pms-oireita. Olisin hyvin voinut jättää tämän kokematta. Kävin juoksulenkillä eilen ohjelman mukaisesti, mutta ei siitä mitään tullut. Kaksi kilometriä juoksin ja loput 5 kävelin. Meinasi taju lähteä ja käveleminenkin oli aivan huteraa. Sama olo on edelleen. Heikottaa ja jalat tuntuvat veteliltä.

Eskoa ei oon näkynyt. Minä kävin hänen luonaan viime viikolla neljä kertaa, hän ei käynyt luonani kertaakaan. Kun ei hän suostu tekemään minkäänlaista yritystä parisuhteen eteen, niin en minä sitä kykene muuttaamaan. Näin se tilanne oli ennenkin. Jos minä haluan hoivaa ja lämpöä, niin minun se annettava itselleni. Esko on kieltäytynyt kerta toisensa jälkeen antamaan minulle takaisin, sen mitä minä hänelle suon. Eli minä olen jäänyt aina vaille. Ehei enää. Minä en jaksa pitää huolta kahdesta ihmisestä. Yritys on epäonnistunut todella monta kertaa. Jos minä pidän huolta Eskosta, niin en jaksa huolehtia itsestäni. Näin se vain on. Silloin kukaan ei huolehdi minusta. En voi elää niin. Kukaan ei voi.

Tajusin tänä aamuna, mikä minua on lapsena vaivannut epämääräisesti. Minä pelkäsin joutuvani kadulle, jos suututan äitini. Eikä se ole ollut edes mikään turha lapsellinen pelko. Heittihän äitini isänkin pois kotoa. Minä pelkäsin koko lapsuuteni hylätyksi joutumista. Se kohtalo on minulle varattuna jokaisessa ihmissuhteessani. Joka kerta, kun minulle ei osoiteta lämpöä, minut hylätään. En minä silti ilman lämpöä joudu olemaan. Minulla on Miina, Roope ja Peppi. En tarvitse ihmisiä mihinkään. Kyllä minä haluaisin lämpöä ihmiseltä... mutta kun minä vain en saa vaikka mitä tekisin. Tai olisin tekemättä. Ei sekään tunnu hyvältä, kun joutuu ponnistelemaan ansaitakseen itselleen hyvää. Mikäs Eskolla on ollut ollessa minun kanssani, kun minä olen pitänyt häntä hyvänä. Mukavaa kai se on ollut! Helvetin laiska, itsekäs mies ei ole vaivautunut näkemään samaa vaivaa minun eteeni. Hän hylkäsi minut. Kielsi minulta lämmön ja välittämisen. Minä en suostu olemaan yksin parisuhteessa. Olen sitten vain yksin. Minun on annettava itselleni kuuluva arvo. Kukaan muu ei sitä tee.

Maailma on kylmä paikka ja ihmiset kulkevat laput silmillä. Ymmärrän valtavan hyvin, miksi masennus on niin yleinen ongelma. Ihmiset eivät jaa rakkautta keskenään. Ihmiset janoavat lämpöä ja välittämistä. Minuun koskee se valtava pahoinvoinnin määrä, mitä ihmisistä heijastuu. Siksi onkin hyvä, että asun kaukana kaikesta. Musertuisin, jos minun pitäisi nähdä ihmisiä joka päivä.