Olen viikonlopun pohtinut ja miettinyt tuota likakaivon tyhjennystä. Päätin lopulta, että minun täytyy pitää omista asioistani huolta eikä selittää asioita toisten puolesta parhain päin. Tänään sitten soitin ja peruin tilauksen. Ei se yrittäjä ollut moksiskaan. Itse asiassa hänelle taisi olla ihan sama, koska hänellä ei ollut ehkä halua tullakaan? Soitin sitten toiselle yrittäjälle, jota käytin edellisellä kerralla. Oli nimittäin aiemmin hänen numeronsa hukassa. Viikonloppuna sen löysin ja se minun päätöstäni vahvistikin. Tämä lupasi tulla tällä viikolla ja luotan siihen, koska viimeksikin hän tuli parissa päivässä ilman että olisi tarvinnut perään soitella.

Kun olin hoitanut asian, olin jotenkin järkyttynyt. Melkein tärisin. Yritin sitten miettiä, olenko vastaavaa koskaan aiemmin tehnytkään. En keksinyt yhtään vastaavaa tapausta! Pari miestä olen toki jättänyt, mutta tämä ei ollut henkilökohtainen asia. Tein tilauksen ja olin tyytymätön asian hoitoon, joten peruin sen. Olipa se vaikeaa! Mielen muuttaminen on periaatteessa ihan sallittua, mutta käytäntö on aivan eri asia.

Kurssille tuli uusia opiskelijoita ja meillä on sitten muutaman päivän ajan osan päivästä vapaata. Keskiviikkona saan nukkua!!!!! Hyvä aloitus tälle viikolle.   Itse asiassa huomenna on tämän viikon ainoa jäljellä oleva varhainen herätys. ATK-osio loppui ja nyt mulla on vain ma-ke koulua.

Tänään on ollut väsymyksestä suorastaan paha olo. Olin ajatellut mennä uimaan koulun jälkeen, mutta päätin muuttaa siinäkin (!) asiassa mieltäni. Voinhan mennä joku toinen päivä, kun on vähän parempi olo. Itse asiassa saatan olla jopa saamassa täällä kiertävän pöpön. Olen palellut koko päivän. Tee ja tulen lämmitys kyllä nyt lämmitti ihanasti.