Sen verran tarkennan, että nuo minua hävettäneet lapsuuden muistot ovat olleet aina minusta noloja. En ole keksinyt jälkeenpäin, että olinpa tyhmä, kun noin tein. Ne ovat jo silloin tapahtumahetkellä olleet minulle noloja. Häpesin itseäni lapsena. En tietenkään ollut sinut itseni kanssa, kun en ollut oma itseni. Olin kuoren sisällä vankina. Selviydyin lapsuudesta olemalla mahdollisimman näkymätön ja siten vanhemmilleni mieliksi.

Aikuisiällä siitä näkymättömyydestä irtautuminen on ollut rankka prosessi, joka ei todellakaan ole ihmisiä miellyttänyt. On vaatinut käsittämättömiä ponnistuksia jatkaa valitsemallani tiellä. Tukea en ole saanut mistään. Terapeuttien kannustukset eivät riitä, kun läheiset lyövät lyttyyn.

Parikin terapeuttia on joskus antanut minulle tehtäväksi kuvitella tapaavani itseni lapsena. Mitä haluaisit sanoa sille lapselle? Se on aina ollut minulle vaikea tehtävä. Olen vaivautuneesti saanut sanottua, että halaisin sitä lasta. Niin paljon minä olen itseäni hävennyt, etten ole kyennyt kohtaamaan sitä lasta! Se tehtävä palautui mieleen lukiessani nyt erästä kirjaa. Tällä kertaa tiesin välittömästi, mitä sanoisin itselleni. "Minä rakastan sinua" Aiemmin en ole kyennyt rakastamaan itseäni.

Minulta puuttuu elämäntehtävä. Joskus se oli eläinten hoitaminen. Olin elossa, kun olin töissä. Toteutin itseäni. En ole sosiaalinen, hengellinen enkä luova. Olen työntekijä. Minun täytyy päästä takaisin työelämään jotenkin. Muuten voin yhtä hyvin olla kuollut, sillä kotona kököttäminen on ihan yhtä mukavaa kuin lapsena kuoren sisällä oleminen. En ole oma itseni, kun en voi toteuttaa itseäni.