Mä alan pikkuhiljaa uskomaan, että masennuksesta parantuminen vaatii ainakin kaksi asiaa: sen, että alkaa suunnitella tulevaisuutta ja sen, että lopettaa ajatusten pyörittämisen oman navan ympärillä. Omat rajat pitää myös olla selvillä ja niitä pitää napakasti puolustaa, jos joku yrittää ne ylittää. Silloin ei ole tarvetta enää heittäytyä marttyriksi ja sääliä itseään.

Eilen tein kaksi asiaa oikeaan suuntaan. Ensinnäkin herätin innostustani opetella uusia työasioita. Itse asiassa vähän tyrkytin itseäni erään kollegan oppiin. Kutsu tulikin jo.  Mää tykkään tuosta facebookista aina enemmän ja enemmän.

Lisäksi soitin serkulleni ja kyselin hänen kuulumisiaan ja jaksamisiaan.

Tänään kävin koirien kanssa koiranäyttelyssä ja Roope sai H:n, minkä jälkeen keskityin vain ottamaan muista kuvia ja onnittelemaan menestyneitä. Paluumatkalla tulin "maisemareittiä". Yritin löytää sen lyhyimmän reitin, minkä netistä tulostin, mutta enhän minä kyennyt seuraamaan paperin ohjeita ja ajamaan samanaikaisesti. Mun navigaattorilla taas on aina eri reittivaihtoehdot. No, en siis sentään eksynyt, mutta pikkutietä köröteltiin muutama kilometri turvetuotantoalueen ohi.  Täytyy sanoa, että Peppi oli tarkkana. Se alkoi heti vinkua, kun käännyin sinne pikkutielle. Navigaattori käski...

Tänään on melkein pakko poimia herukat. Ne on kohta pilalla. Mua ei oo huvittanut millään. Ennen kun tulin koneelle, pakotin itseni poimimaan yhden pensaan. Nokkoset! Niiden vuoksi ei huvita poimia! Nyt kyllä revin ne pois tieltä, joten hyviä syitä homman välttämiseen ei enää ole. Pari pensasta, joiden päällä ei ollut verkkoa, meni jo lintujen suuhun. Eiköhän se riitä.