Tein sen: soitin ihastukselleni. Se oli aivan törkeän hankalaa ja hämmentävää! Ei ollut se mies yhtään kiinnostunut minusta. Eikä osannut oikein sanoa mitään. Pitkän aikaa oltiin vain hiljaa kunnes sain sanottua että en häiritse enempää. Pitäisi olla tyytyväinen, kun se meni oikeastaan ihan kuin toivoinkin. Mun ei tarvitse tutustua siihen ihmiseen eikä ainakaan aloittaa uutta parisuhdetta. Saan olla ihan rauhassa yksin. Silti päässä takoo vain ajatus siitä, että en kelpaa kellekään. Itkettää. En saa lohtua mistään. Paleltaa. Olen yksinäinen.

Yritän epätoivoisesti takertua ajatukseen siitä, että voitin pelkoni. Voitin itseni. Sehän tässä kai oli pääasia. Silti se ei vain lohduta. Ei ainakaan tänään. Tuskin huomennakaan. Voi, miksi mun piti mennä tuhoamaan kaunis asia mun elämässä! Mä en saa sitä enää takaisin. Tehty mikä tehty.