Sain itseni uskomaan, että tänne ei ole ketään tulossa yllätysvisiitille ja siihen jäi siivoaminen. Itse asiassa nyt en saa intoa yhtään mihinkään. Ruoan laittaminen oli taas lähes ylivoimaista, kun piti ensin miettiä, miten teen sen mahdollisimman vähällä vaivalla! Uuniin vaan jotain...

Olen täysin vajonnut ajatuksiini eikä ne ole lainkaan miellyttäviä. Ihastukseni on herättänyt kaikki uinuvat pelkoni ja muistoni Reijosta. Ihastuminen ei tunnu yhtään hyvältä, mutta löytyipä sille syvällisempääkin tarkoitusta. Eilen olin jo ikävissäni vähällä laittaa facebooksissa ystäväpyyntöä, mutta nyt olen jo niin peloissani että tiedän pysyväni hiljaa. Tässä on niin paljon samaa kuin siinä, miten aloin tapailla Eskoa ja toisaalta pelot Reijon vuoksi ovat pinnalla. Aivan mahdoton yhtälö. Minun täytyy nyt pitää pääni kylmänä ja estää itseäni toistamasta vanhoja. Ei tällaisia asioita voi möläyttää toiselle. Minun täytyy pitää ne itselläni ja löytää joku ratkaisu. Pelkojen kohtaaminen ei todellakaan ole hyvä ratkaisu, koska olen niin epävarma itsestäni, että en tällaista muista. Murrosikäisenäkin olin hillitympi, koska silloin minulla oli tavattoman vahva panssari omien tunteiteni ympärillä. Nyt minulla ei ole mitään panssaria, ei kuorta. On vain sekalainen kokoelma tunteita, joille en osaa tehdä mitään. Ei olisi reilua heittää niitä yhtäkkiä vieraan ihmisen päälle. En minä halua herättää kenessäkään suojeluhalua. En tarvitse suojelijaa. Tarvitsen itseluottamusta ja varmuutta. Sitä minulla yhtäkkiä ei olekaan.