Jos mä jotain inhoan, niin sitä että raha-asiat ei hoidu kunnolla. Ja jos jotain olen koittanut välttää viimeiseen asti, niin tilin ylittämistä! No, nyt se sitten tapahtui. Mitä iloa debit-kortista on, jos sillä voi sittenkin maksaa vaikka tilillä ei ole katetta? Luulin, ettei se ole mahdollista. Kyllä se on! En hallitse näköjään vieläkään täysin uutta verkkopankkia. Luulin laittaneeni rahaa siirtymään s-tililleni automaattisesti. Enpä ollutkaan. Se on nyt hoidettu. Hävettää aivan hirveästi, vaikka tämä on nyt ihan puhtaasti inhimillinen erehdys. Toisaalta, miksi yrittäisin olla häpeämättä? Tunteeni on, mitä on. Ehkei se ole täysin oikeutettu, mutta silti minulla on siihen oikeus. Lopputuloshan riippuu viime kädessä siitä, miten suhtaudun heränneeseen tunteeseen. Häpeän siis tapahtunutta, mutta totean, että se oli helposti korjattavissa oleva erhe. Jatkossa todennäköisyys tämän toistumiseen on lähes olematon. Ainakin niin kauan kuin tajuan olla enää vaihtamatta pankkia! Tuli liian paljon ongelmia ja mutkia siitä.

Sen olen tänä aamuna oppinut, että pienetkin vastoinkäymiset tuntuvat edelleen aivan liian suurilta. Toisaalta sain tilanteen hallintaan melko nopeasti.  Jonkinasteinen ahdistus jäi kuitenkin vielä. Tunnen itseni niin surkeaksi ja pieneksi. Tunnen olevani kykenemättömämpi työelämään kuin koskaan. Musertuisin, jos nyt yrittäisin lähteä oman yrityksen pyörittämiseen. Muserrun jo ajatuksestakin.

Toisaalta olen ylpeä siitä, että tämä episodi sai minut taas olemaan enemmän läsnä. Söin ruokaa aiemmin kuin yleensä ja laitoin kesken kaiken radionkin pois päältä. Halusin vain keskittyä syömiseen. Lopuksi kun tyhjensin maitolasillisen, huomasin ettei se ole kovin hyvää. Taitaa jäädä maito kohta pois mun aterioilta. Toiset väittävät sitä terveelliseksi, toiset epäterveelliseksi. Ihan sama minulle, maku ratkaisee!