Eilen näin valehtelematta elämäni kauneimman sateenkaaren. Se oli niin lähellä ja kirkas! Kävelimme koirien kanssa lempeässä kesäsateessa ja harmittelin, kun kamera ei ollut mukana. Kotiin takaisin päästyämme sateenkaari oli edelleen kirkas joten sain kuin sainkin kuvia! Upea, vai mitä?

Eilen sain myöskin koiranäyttelypostia, joten Ylivieskan kansainvälinen koiranäyttely odottaa viikon kuluttua. Jännittävää. Minulla on nyt näköjään koko ajan joku koirajuttu menossa tai tulossa. Ainakin minä todella touhuan koirien kanssa.

Olen lueskellut vanhaa päiväkirjaani siltä ajalta, kun seurustelin Reijon kanssa. Ei sen lukeminen sattunutkaan tai tuntunut pahalta. Ne asiat on sittenkin enimmäkseen ollutta ja mennyttä. Kivikkoinen on ollut tieni ja menneet ovat jossain määrin tulleet osaksi tarinaani. Pelottaa minua edelleen ajatus siitä, että Reijo tulisi vastaan. Viime kesänä niin kävi Kalajoella ja olin kauhuissani vaikka olinkin Eskon seurassa. Reijo ei edes nähnyt minua. Kalajoelle minua on turha yrittää saada enää menemään.

Tajusin myös, miksi minä huusin niin paljon Reijon kanssa ollessani. Minä purin valtavaa ahdistustani koko ajan! Sen vuoksi en ole edes tajunnut aiemmin olleeni ahdistunut. Se ei päässyt kertymään sisimpääni. Olin tietämättäni kovin viisas. Kuuntelin itseäni ja tarpeitani sittenkin!