Meni vähän heikosti eilen illalla. Lähdin metsään tekemään verijälkiä koirille. Tyhmyys 1: kännykkä jäi kotiin. Tyhmyys 2: Unohdin, että illalla tulee jo pimeä. Lopputulos oli se, että menin siis liian myöhään metsään ja ensimmäistä kertaa ikinä suuntavaistoni petti ja olin noin 15 minuuttia eksyksissä. Ei siinä mahtanut muuta kuin kävellä ja pysyä rauhallisena, koska en todellakaan voinut pyytää apua mistään! Niin kolmas opetus verijälkien tekoon oli se, että maastoon kannattaisi tutustua etukäteen. Toinen jälki tuli hirveän vaikeakulkuiseen maastoon. Heinikossa oli valtavasti risuja ja epätasaista maastoa. Ei siinä pimeän tullessa ollut aikaa enää uutta kohtaa lähteä hakemaan. Tänään sitten nähdään, miten koirat selviävät.

Taisin touhuta liikaa kaikenlaista eilen. Kävin juoksemassakin sateessa. Istutin perennoita ja keräsin siemeniä pihan kukista. Ehdin hyvissä ajoin leikkaamaan nurmikonkin. Tänään on turhan sateinen sää siihen. Muutama päivä menikin sitä lykätessä. Liika touhuaminen meinasi todella päätyä huonosti. Ei sitä varmastikaan kannata ajatella, miten olisi voinut metsässä käydä, kun kerran pääsin pois. Vaikea sitä ajatusta ja itsensä moittimista on kuitenkin lopettaa. Harmittaa niin vietävästi! Ennen suunnittelin niin perusteellisesti kaiken ja nyt vain teen ja sekoilen. Kaupassakin joudun lähes joka päivä käymään, kun aina jotain jää hankkimatta. Ärsyttävää ja turhaa. Millä ihmeellä saisin takaisin keskittymiskykyni? 

Painonpudotukseni johtunee lopulta vain suuresta kulutuksesta. Eilen sain askelmittariin saldoksi 20 000 askelta, sitä edellisenä 16000. Parikyt tuhatta ylittyi myös viime sunnuntaina. Viikon sisällä on joka päivä ollut vähintään 11000. Olen minä ollut jaloillani liikkeellä.