Lukemani kirjan innoittamana päätin alkaa kertomaan elämästäni julkisesti. Itse asiassa se on ihan sama minulle, lukeeko tätä kukaan. Olen vain kyllästynyt kirjoittelemaan palasia sinne ja tänne. Haluan myös liittää jotenkin näppärästi mukaan eläinteni kommelluksia. Niitä tuntuu riittävän. Olen myöskin niin väsynyt ihmisiin, ettei minulla ole ketään kenelle puhua. Siksi tällainen nettikirjoittelu on ihan tarpeen. Saan kerrottua päivistäni silloin kun kerrottavaa on.

Toivottavasti tämä blogi ei kuitenkaan muuta minun elämääni kuten kävi lukemani kirjan henkilölle. Sitä en todellakaan hae. Tavallinen päiväkirja ei vain tunnu riittävältä tällä hetkellä. Sitäkin olen kyllä kirjoittanut muutama vuosi sitten.

Masennustani on kestänyt viisi vuotta. Olen usein ajatuksesta vihainen ja kärsimätön. Luulin vilpittömästi hoitoon hakeutuessani olevani terve puolen vuoden kuluttua. No, nähtävästi niin ei käynyt. Olen työkyvytön ja kuntoutustuella. Olen eristäytynyt ihmisistä ja välillä olen suorastaan mökkihöperö. Onneksi koirani kiskovat minut ihmisten ilmoille säännöllisesti.

Huomenna menen koetoimitsijakurssille Kajaaniin. Olen niin hurahtanut vetokoiratouhuihin, että haluan osallistua niihin edes järjestäjän apuna. Oma koirani on vielä niin nuori, että alkeita vasta harjoitellaan. Tosin kasvattajan mielestä en saisi edes alkeita harjoitella, mutta en aio välittää hänen neuvoistaan. Hän on ihan samanikäistä koiraa itse opettanut vetämään rekeä, joten en todellakaan ymmärrä miksi minä en saisi tehdä samaa. Ehkäpä sähköpostiin voi kirjoitella ajattelemattomuuttaan helposti mitä sattuu.