Masentunut on joustamaton tunteissaan. Itse asiassa niitä tunteita ei edes aina ole. Masentunut kokee itsensä huonoksi ja pahaksi, jos erehtyy tai käsittää jotain väärin. Eihän masentunut voi joustaa itsensä vuoksi. Ulkoisesti masentunut on hyvin joustava ihminen usein. Hän tekee mitä pyydetään. Kaikki olettavat, että masentunut on aina käytettävissä. Niin hän onkin. Sitten joskus jokin pieni tilanne saa sietokyvyn ylittämään. Masentunut raivoaa silloin ylireagoivasti. Ympäristö kuvittelee häntä hulluksi ja epävakaaksi. Erityisesti hoitohenkilökunta ei siedä tällaisia tilanteita. Hullu on laitettava säilöön, koska on epävakaa ja vaaraksi itselleen.

Minusta ei tunnu tänään miltään. Minä vain olen. Eilen koin rakkautta koiriani kohtaan. Kävin karaokessa ja Roope tervehti minua kotiin tullessani koiramaisen ylitsevuotavasti. Riittää, kun käyn yksin postilaatikolla, niin vastaanotto on yhtä riemuisa. Jos joku ihminen kohtelisi minua noin, niin varmaan olisin erittäin nolo! Tai ehkä siihen tottuisi... Sisällä koirat kiehnäsivät ympärilläni ja minä rapsuttelin niitä niin paljon kuin pystyin. Pienikin vihje rapsutushetkestä saa ne tulemaan luokseni. Se on paljon se. Rakkautta. Aina välillä mietin, että pitäisikö minun ihan suoraan kopioida eläinten käytöstä. Jos joskus olisin parisuhteessa, niin hermostuttaisinko minä kumppanin sillä, että olisin aina yhtä ihastunut hänen näkemisestään? Olisiko se liikaa ja ahdistavaa vai olisiko se valtavan imartelevaa? Kai se riippuu ihmisestä.