Olen siis ollut tajuamattani hyvinkin ahdistunut. Olen sitä varmaan edelleen. Viime syksynä olin pari kuukautta ilman mitään lääkitystä. Sinä aikana kävin töissä ja se oli ahdistavaa. Lääkitykseni tällä hetkellä on mieto ja se ei ole mielestäni auttanut masennukseen mutta ahdistukseen se on auttanut. Hyvä, etten syö sitä turhaan!

Kaikenlaiset kotityöt aiheuttavat nykyisin minussa ahdistusta vähäisessä määrin. Välillä aika paljonkin oikeastaan. Pari päivää olen taistellut tukkeutuneen keittiön lavuaarin kanssa. Helpoimmalla olisin tietysti päässyt, jos olisin perjantaina suosiolla kutsunut putkimiehen. Sen sijaan ostin nestemäistä putkimiestä ja nyt se on taas jotenkuten auki. Ei se kuitenkaan aivan kokonaan ole auki. Monen kuukauden ajan se on temppuillut. Siinä olisi ollut tarpeeksi syytä kutsua se oikea putkimies. Että minun pitää olla itsepäinen! Olen kuin joku pikkulapsi, joka hokee joka asiasta "minä itse!". Miksi on niin vaikeaa pyytää apua?

Nurmikon olen saanut jotenkuten ajettua. Senkin päästin liian pitkäksi ja leikkuujäljestä tuli ruma. Välillä tekisi mieli jättää koko nurmikko ajelematta, mutta en millään pysty katsomaan kuinka se kasvaa liikaa. Siinähän raadan.