Olipa räiskettä viime yönä! Ei paljoa nukuttanut. Peppikin hermostui lopulta jatkuvaan jyrinään ja hyppäsi mun kainaloon turvaan. Yhdessä käytiin sitten vessassakin. Jossain vaiheessa se oli mennyt takaisin lattialle mutta tuli sitten kovan paukkeen vuoksi takaisin. Huh. Tämä aamu ei ollut kovin paljoa kivempi. On niin painostava ilma, että haluaisin vain huutaa. Lisäksi sieraimiin ja korviin tunki koko aamulenkin ajan jotain pikkukärpäsiä. Aivan sietämätöntä! Lopulta oli pakko kaivaa ne mun ainoat bikinit ja niissä mä nyt istun. Olo on silti kamala, mutta eipähän haittaa vaatteiden liimautuminen kiinni ihoon.

Mun parisuhteissa näyttää olevan sellainen ongelma, että mä tyydyn ihan kehen tahansa. Ensin tyydyin Reijoon, koska hän oli ensimmäinen mies, joka mulle osoitti kiinnostusta. Sitten tyydyin Eskoon, koska hän oli kiltti ja hyväntahtoinen. Luulin ihan aidosti, että se riittäisi. Rakkauden lisäksi. Olin väärässä. Meidän suhde oli pelkkä seksisuhde. Eikä ollut edes hyvää seksiä!!! Miehellehän se riittää varsin mainiosti. Minä halusin syvällisen ihmissuhteen. Tavallaan mä käytin Eskoa hyväkseni. Halusin päästä muuttamaan pois Simosta silloin. Olin jo katsellut omaa taloa ja ihan tyydyttävän löytänytkin Torniosta. Olin vain epävarma, että haluanko minä sinne asumaan. Minä minä siellä olisin tehnyt? Eskon luokse muuttaminen tuntui paremmalta ajatukselta. Olin halukas rakentamaan yhteistä elämää. Esko ei ollut. Seksi riitti.

Opinkohan mä koskaan tutustumaan ensin perusteellisesti toiseen ihmiseen ennen kuin teen isoja päätöksiä? Pelkään, että seuraavaan ihastumiseen menee niin kauan, että ehdin unohtaa kaiken. Tähän astisessa elämässäni olen ihastunut viisi kertaa 1-11 vuoden välein. Keskiarvo on ollut 4,25 vuotta. Olen jo moittinut tästä hyvästä itseäni kylmäksi ihmiseksi, jota vastakkainen sukupuoli ei kiinnosta. Toisaalta, kun ajattelee miten mä oon suorastaan halveksinut mun isääni, niin onhan se ymmärrettävää ettei miehet kiinnosta. Mulla on sellainen uskomus, että miehet on kylmiä eivätkä tarjoa mulle mitään.

Mun isoisääni mä arvostin, mutta ei hänkään ollut läheinen oikeasti. Terapeutti kerran kysyi, että pitikö isoisä mua usein sylissä, kun mä muistelin häntä niin lämpimästi. Ei pitänyt koskaan. En mä oo saanut yhdeltäkään mieheltä lämpöä lapsena. Niin, että miksi mä kiinnostuisin miehistä aikuisenakaan? En minkään vuoksi.

Yhden järkevän asian sentään sain aikaiseksi. Monta kertaa olen ollut vihainen Eskolle siitä, että hän antoi mun koirani jäädä auton alle huolimattomuuttaan. Mielestäni hänen olisi pitänyt korvata se. Hän onkin sanonut, että maksaa mulle korvauksen, kunhan annan laskun. Eilen vasta sain sen tehtyä. Esko maksoi sen samantien. Edelleen on sellainen olo, etten olisi saanut sitä tehdä. Ikään kuin haluaisinkin olla maahan poljettu uhri. Ensimmäistä kertaa sain oikeutta kokemalleni vääryydelle. En tunne itseäni tyytyväiseksi. Tunnen itseni lähinnä itsekkääksi ja ahneeksi. Miksi mä en voi olla tyytyväinen mihinkään?

Sekin ärsyttää, että mä oon niin surullinen ja pettynyt Eskon jättämisestä. Ja yksinäinen. Lohduton. Mä en vain ole tyytyväinen siihen, mitä Eskolta saan enkä yksinoloon. Mikään ei mulle kelpaa. Kaikki on pielessä. Voihan se johtua osaltaan siitä, että oon nukkunut niin kamalan huonosti monta yötä. Ostin magnesium-b-vitamiinivalmistettakin ja oon sitä syönyt illalla melatoniin lisäksi parin viikon ajan. Ei se mitään rentouta, jos ei oo puutosta. Onpahan kokeiltu.

Kai mun sitten pitää vain pudota taas pahan olon syövereihin. En oikein näe mitään syytä olla iloinenkaan. Mun paras ystäväni on tämä blogi. Ei paljon naurata.