Sain lopultakin laitettua vanhaa kotivideota pyörimään eilen illalla. Halusin nähdä, mitä siellä on mummolasta kuvattuna. Olihan siellä mummolan lisäksi rakas Mirri-kissakin. Vähän hätäisesti oli kyllä piha kuvattuna, mutta hyvin pääsin muistoihin mukaan. Ennen kuin pääsin tähän osuuteen oli vastassa Reijo. Mulle tuli hätä. Oli pakko kelata ohi. Ihan niin kuin Reijo olisi voinut tehdä jotain sillä, että hän pääsi mun telkkariin. Täysin järjetön ajatus, mutta sellainen tunne mulle tuli. Ehkä vielä pahempi ajatus oli se, että eihän se mies näyttänyt videolla kovin kamalalta. Itse asiassa ihan mukavan ja kiltin oloinen mies. Joo, ulkonäkö pettää ja pahasti. Hyi. On se ihan hyvä, että mua pelottaa aina vain niin paljon. Muuten unohtaisin totuuden.

Ehkä pakotan itseni katsomaan koko videon kelaamatta. Otan koirat viereeni ja tarraan niihin kiinni, jotta muistaisin missä olen. Kaivelen kipeitä muistoja, jotka olen pistänyt syvälle piiloon. Pakotan itseni kohtaamaan ne tunteet. Yritän muistaa olevani täysin turvassa. Se on vaikeaa. En minä ole kyennyt kohtaamaan niitä tuskallisimpia tunteita. Miljoona kertaa mielummin kaivan lapsuuden tuskaa kuin sitä pahaa, mitä Reijo teki. Lapsena olin voimaton vaikuttamaan asioihin. Aikuisena hakeuduin itse huonoon seuraan. Niin. Minähän todella poden huonoa omaatuntoa siitä, mitä tapahtui. Koen sittenkin olevani ainakin osittain syyllinen. Minä jäin ja otin vastaan mitä tuli.

Lopuksi jotain vähän iloisempaa. :) Roope täyttää tänään 2 vuotta! Käytiin aamulla metsälenkillä, jossa Roope sai juosta vapaana. Kamera oli mukana, mutta eihän siinä akku riittänyt. Muutaman kuvan sain sentään. Peppikin olisi halunnut vapaaksi, mutta se olisi päässyt karkuun lumen vähäisyyden vuoksi. Yksi fasaanikukko kiekui eilen lähellä ja töyhtöhyyppäkin lensi pellolla. En uskalla enää ottaa riskiä, että Peppi tappaa hitaita lintuja, joten ei enää vapautta sille. Olihan sekin mukavaa, että pääsi haistelemaan metsän hajuja.