Eilen sain nurmikkoa leikattua ihmeekseni vaikka olin jo antanut itselleni luvan jättää toiselle päivälle. Kaikkea en saanut toki ajeltua, kun sitä on niin paljon. Tunti meni tässäkin! Päiväunet piristivät. Nukuin vajaat kuusi tuntia ja koulun jälkeen oli aivan pakko saada nukkua. Miksi ihmeessä en voi nukahtaa illalla yhtä nopeasti kuin päivällä? 

Koirien kanssa lenkkeily jäi vähemmälle kuin aioin. Sää oli liian lämmin Roopelle. Ititkatkin kiusasivat. Lenkin jälkeen kokeilen ensimmäistä kertaa renkaan vetoa Roopen kanssa. Ei se säikkynyt mutta ei myöskään tajunnut vetää seuraamatta minua. Vaikka ihan samaa on tehty talvella pulkan kanssa, niin tämä on taas aivan uutta koiran näkökulmasta. Tärkeintä kuitenkin on, että kannustan eikä koira ehdi kyllästyä. Roope tykkäsi erityisesti siitä, kun vedin lopuksi rengasta itse! Se varmaan nauroi minulle. Koirankoulutuksen tärkein anti onkin se, että molemmilla on kivaa. Roope kyllästyy ja turhautuu uusista asioista niin nopeasti, että liian usein en malta lopettaa ajoissa. Iltapissan jälkeen Roope oli tosi nöyrällä tuulella ja tokoilu irti pihassa olisi onnistunut tosi kivasti mutta minulta loppui namit. Se oli hyvä syy lopettaa ajoissa.

Eilen saimme antaa palautetta nimettömänä tästä kurssista. Olin tosi perusteellinen ja haukuin koko jutun. Olisin kirjoittanut kyllä samat asiat nimelläkin. Ei se minun vika ole, että homma kusee!