Eilen tuli tehtyä aivan sairaan paljon lumitöitä. Ei se tuntunut mahdottomalta tehtävältä, vaikka lumi oli painavaa, kun pidin aika usein taukoja. Tänä aamuna tunsin kyllä herätessäni tehneeni fyysistä työtä! En meinannut millään päästä ylös! Positiivista kyllä, nukuin kuin tukki!

Koiratkin taitaa vielä viikonlopusta väsyneitä. Käytiin ihan hyvä lenkki metsäautotien varrella. Syöttelin Pepille makkaraa vähän väliä ja se ei vetänyt kovinkaan pahasti. Roope juoksi vapaana lähellä. Hihnaan se tuli hyvin mielellään umpihankihyppelyn päätteeksi. Kotimatkalla ohitettiin vielä traktorikin ihan kuin ei mitään. Viimeksi Roope hillui ja hihkui aivan kauheasti, kun se olisi halunnut käydä tervehtimässä kuskia... Kyse oli siis samasta pikkutraktorista ja samasta paikasta. Jospa tuosta koirasta tulisi joskus vähän kypsempi...

Soitin muuten ihastukselleni viime viikolla, mutta eipä tuo vastannut puhelimeen. Ihan hyvä vain. Minä tärisin ja itkin ja olin aivan paniikissa. Rajansa kaikella! Ei tuollainen pelon määrä voi enää olla hyväksi. Pahin kynnys itseni nolaamiseeksi on kuitenkin ylitetty.