Hirveä ahdistus on ollut koko viikon. Nukkuminen on ihan mitä sattuuu. Viime yönä koitin varmistaa nukahtamisen ja otin 3 melatoniinitablettia, kun yleensä olen käyttänyt yhtä tai kahta. Nukuin pari tuntia ja sitten alkoi taas valvominen. Huokaus. Olo on sellainen, että kaikki itkettää. Kauniit joululaulut herättää vain lohduttomuutta. Mitä minä joulusta välittäisin? Sehän on perhejuhla. Kaikki juhlat edellyttää jonkinlaista yhteisöllisyyttä. Ihmisiä, joiden kanssa jaetaan se kokemus. Minulla ei ole ketään. Minulla ei siis ole myöskään syytä juhlia.

Huomenna on veljeni syntymäpäivä. Laitoin kortin menemään, mutta siinäpä se. Sähköpostia kai pitää laittaa vielä. Eihän se niihin ole suostunut ennenkään vastaamaan. Aivan toivotonta. Puhelinnumeroa minulla ei ole. Ihan hirveää!!! Ikävä on, mutta ketä? En minä tunne veljeäni enää. Miksi minä häntä ikävöin? Ei hän ole enää se pikkuveli, jota minun piti suojella. Ei hän halua suojelua. Ei edes siskoa...