Roopella oli niin kivaa näyttelyssä, ettei se olisi tahtonut autoon takaisin! Eihän se ymmärrä mistä on kyse, mutta ihmisistä se pitää. Se oli aivan onnessaan, kun sitä vieraat ihmiset rapsuttivat. Saihan se tietty vähän muitakin koiria haistella. Siitäkin se nautti. Voin siis viedä sen jatkossakin näyttelyihin hyvällä omallatunnolla. No, olihan päivä silti minulla turhan pitkä. En minä kauhean kauas jaksa matkustella. Näyttelyitä ei niin usein kuitenkaan järjestetä tässä lähiseudulla.

Se vain ihmetyttää, ettei ihmiset vaivaudu keräämään koiriensa kakkoja! Kyseessä oli kaksipäiväinen näyttely ja ihmiset talloivat väkisinkin kakkojen päälle. Raviradan keskellä ei sitten muulloin ole käyttöä. Ei se minusta silti oikeuta sotkemaan ympäristöä! Minä keräsin Roopen kakkojen lisäksi jonkun toisenkin koiran kakat. Minä en sotke toisten nurkkia!