Tänään kuntosalilla itseäni rääkätessä tajusin elimistön kehittyvän, kun se joutuu epämukavuusalueelle. Ihmismielihän kehittyy ihan samalla tavalla! Masennus ei parane sängynpohjalla, vaikka se tuntuisi parhaimmalta paikalta olla. Masentuneen pitäisi tehdä juuri niitä asioita, jotka tuntuvat raskailta ja vaikeilta. Lopputuloksella ei ole väliä, kunhan tekee jotain. Jos joka päivä menee ponnistelematta, niin pitää tehdä jotain hankalampaa.

Raakaa, vaikka toisaalta minä olen tehnyt juuri niin. Raskasta tämä elämä onkin. Vielä pari kuukautta pitäisi jaksaa tätä vitun kouluakin. Uusin ihminen siellä ärsyttää minua suunnattomasti. Ensinnäkin hän puuttuu jatkuvasti toisten ihmisten tekemisiin. Pahempi on kuitenkin se, että hän puhuu kovaan ääneen jatkuvasti. Minä en pidä kovaäänisistä ihmisistä! Minulle tulee lähes paniikkikohtaus, kun joudun sitä kuuntelemaan. Minua ei kiinnosta sen ihmisen tekemiset, joita pitää joka päivä selostaa suureen ääneen!!! ARRRG! Epämukavuusalueella ollaan todellakin. Huomautin asiasta eilen enkä ollut kuulemma tarpeeksi kohtelias. Miksi minun pitäisi olla kohtelias ihmiselle, josta en pidä? Jos hän ei kestä tylyä käytöstä, niin onko hänestä yrittäjäksi? Ihmettelisin asiaa, jos se minua kiinnostaisi. Olen kuitenkin päättänyt pitää huolen vain omista asioistani.

Minä olen tullut siihen tulokseen, että olen ja tulen aina olemaan epätäydellinen ihminen. En voi, enkä oikeastaan haluakaan olla kaikille kiltti ja kohtelias kaikissa tilanteissa. Minulla ON oikeus hermostua ja näyttää se. Minulla on oikeus myös inhota ihmisiä ja näyttää sekin. Jotenkin vapauttavaa!!!

Minua inhottaa tavattomasti se, että aikuisen ihmisen pitäisi olla aina hillitty ja sietää kaiken. Enköhän minä sillä tavalla sairastunutkin? Eiköhän aikuinen ihminen ole sellainen, joka kantaa vastuun teoistaan ja itsestään. Tunteeton aikuisen ihmisen ei tarvitse olla.