Kuinkahan monta kertaa olen kertonut, että masennuksesta parantuminen edellyttää tuskan esillekaivamista. Kipujen kohtaamista. Silti, kun teen niin, aina joku hyväntahtoinen selittää minulle, että minun pitää etsiä elämän valoisia puolia. EI PIDÄ!!!!!

Hyviin asioihin takertuminen ei auta selvittämään yhtään mitään. Se on tuskan naamiointia. Olen harrastanut sitä koko elämäni siihen asti, kun masennuin. En ollut silloin ollenkaan oma itseni. Se oli teatteria ja valhetta. En palaa siihen takaisin.

Tuska kuuluu jokaisen ihmisen elämään. Minulla on oikeus nyt vihdoin ja viimein kokea se. Kokemattomia tunteita on 26 vuoden ajalta. Ei niitä saa pois päiväjärjestyksestä edes parissa vuodessa. Ihan oikeasti.

Älkää lukeko tätä blogia, jos ette kestä omaa tuskaanne. Sen oman tuskan toisten vaikeuksista lukeminen nimenomaan herättää. Siksi sitä on niin vaikea kestää.