Leivoin pari päivää sitten sämpylöitä. En mitä tahansa sämpylöitä vaan gluteiinittomista jauhoista. Pelkäsin etukäteen sitä, että maistuvat pahalle. Yllätyin todella positiivisesti: ne olivat melkein samanlaisia kuin tavallisista jauhoista tehdyt! Tänä aamuna en syönyt aamupuuroa. Siitä on varmaan vuosia, kun olen ollut ilman. Melkein joka paikassa, kun sitä saa. Pelkäsin, että tulee nälkä. Söin itse tekemäni sämpylän kahvin kanssa ja gluteiinitonta mysliä jugurtin kanssa. Varmuuden vuoksi keitin vielä kananmunia ja söin yhden sellaisen. Juuri sopiva annos. Ajattelin pari kuukautta olla gluteiinittomalla ruokavaliolla ja katsoa, miten maha reagoi. Tämä päivä on toistaiseksi mennyt hyvin. Turhaan pelkäsin kaikenlaista.

Toinen uusi juttu liittyy haaveiluun. Tähän asti olen liian herkästi antanut järjen estää haaveiluja. Tänään päätin alkaa haaveilemaan isommasta valjakosta. Uutta malamuuttia en varmastikaan ota vuosiin, mutta ehkä joskus. Ehkä en. Saan minä silti haaveilla. Tajusin nimittäin, että pärjäähän muutkin sinkut isomman koiralauman kanssa. Minä en juuri tällä hetkellä koe haluavani isompaa laumaa tai pitää tarhakoiria, mutta voin siitä silti haaveilla. Olen liiaksi jumiutunut vanhoihin ajatuksiin. Olen kerran päättänyt, että kaksi koiraa on maksimi minulle. Ihan hyvin voin muuttaa päätöstäni.

Tästä on hyvä jatkaa ja toivottavasti saan mielikuvitukseni lentämään enemmänkin. Olisi hyvä olla enemmän haaveita ja toiveita. Jotain mitä odottaa.