Terapeutti oli oksennustaudin vallassa, joten tänään juteltiin puhelimitse. Sitä tautia tuntuu olevan tosi monella. Siis työssäkäyvillä ihmisillä sitä on. Tämmöiset kotonanyhjöttävät sairaat ei saa tarttuvia tauteja. Jotain positiivista kotonaolosta sentään löytyy. Siinä puhelun aikana muistin sen, mitä olen joskus aiemmin miettinyt: minun elämäni on koiranelämää. Nukun, syön, "leikin" ja käyn kävelyllä. Kaiken teen yhdessä koirien kanssa. Koiranelämää moni varmasti viettäisi mielellään, kun sitä näin ajattelee, mutta käytännössä se on tylsää. Rajansa kaikella.

Ihminen tarvitsee sellaisia asioita, joita eläimet eivät tarvitse. Ihminen tarvitsee muutakin kuin selviytymisen päivästä toiseen. Ihminen tarvitsee haasteita ja toivoa. Ihminen tarvitsee tavoitteita ja unelmia. Tulevaisuus on asia, joka on ihmiselle tärkeää jo nyt, mutta koirille täysin tuntematon ajatus. Koirille riittää, kun eletään tätä päivää eikä koirat muuta osaakaan. Niille ei ole mennyttä eikä tulevaa. On vain tämä päivä. Minä opettelin masennukseni aluksi elämään tätä päivää menneen sijaan. Se lohduttikin aluksi.Siinä sivussa olen hukannut tulevaisuuden ja toivon. Minä en enää tiedä, mitä tahdon tulevalta. Mitä varten haluaisin parantua? Mihin minä tähtään? Olen kyllä jotain ikivanhoja unelmia omasta kodista ja koirasta toteuttanut mutta unelmien toteuttamisen jälkeen ei tullut uusia unelmia tilalle. Miten voin suunnitella mitään ilman tavoitetta? Ahdistava tyhjyys on tullut tilalle.

Kaikki ajatukseni ovat väkinäisiä eivätkä kiinnosta minua. Onko se vain masennus, joka estää minua kiinnostumasta mistään?  Olen minä ollut masentuneempana paljon kiinnostuneempi asioista. Voiko masennuksen aiheuttamat oireet ja vaikutukset muuttua matkan varrella? Viisi vuotta on toki pitkä aika. Olen minä itse muuttunut matkan varrella. Minun ajatukseni tästä maailmasta ovat muuttuneet hyvinkin paljon. Lapselliset ajatukset ihmisten hyvyydestä ovat muuttuneet kyynisiksi ajatuksiksi ihmisten itsekkyydestä. Nyt minä ymmärrän, miksi kysymykseen "mitä sinulle kuuluu?" pitää vastata kohteliaasti "kiitos hyvää". Näin tehdään, koska kysyjää ei oikeasti kiinnosta, mitä toiselle kuuluu. Ihmiset jakelevat pelkkiä latteuksia toisilleen. Tätä voi kutsua myös hyviksi tavoiksi.