Olipa Pepille käydä huonosti! Se karkasi toissailtana mun kädestä iltalenkillä, hihna perässä. Roope oli vapaana ja se tietysti meni mukaan. Ne lähti niin nopeasti ja hiljaa, etten nähnyt niistä vilaustakaan vaikka hain heti lampun sisältä ja yritin etsiä. Yöunet meni siinä taas kerran. Viideltä aamuyöllä Roope tuli takaisin. Peppiä ei näkynyt missään.

Kun tuli valoisaa, lähdin Roopen kanssa etsimään. Arvasin, että se on jäänyt hihnasta johonkin kiinni. Roope ei suostunut näyttämään suuntaa. Pienen lenkin jälkeen jätin Roopen kotiin ja lähdin itse toivottomalle retkelle. Seurasin hihnan jälkiä pitkin poikin peltoja... Kävin muutamassa talossakin kysymässä, mutta kukaan ei ollut nähnyt mitään. Löytökoirapaikkaankin toki soitin. Kukaan ei ollut tehnyt havaintoja.

Valo loppui aikanaan. Lopetin hetkeksi etsinnät ja epätoivo valtasi minut. Olin ihan varma, että Peppi on jo paleltunut. Sitten lähdin uudelle kierrokselle. Menin lopulta metsäautotielle, jossa ollaan oltu lenkillä. Jälkiäkin löysin lopulta ja tuli sellainen olo, että täällä se voisi jopa ollakin. Onneksi olin ostanut hyvän otsalampun! Sitä tarvitsin, kun lähdin jälkien perässä metsän puolelle. Vähän aikaa käveltyäni kuulin vinkaisun. Aloin huutaa. Peppi vastasi. Seurasin ääntä ja sieltähän se poloinen löytyi oksiin takertuneena!!!! Ei ollut tietenkään älynnyt purra hihnaa poikki! Irrotin sen ja lähdin sen perässä kävelemään. Tietenkin jouduttiin ihan vikateille... Vähän aikaa käveltyäni soitin jo hätäkeskukseenkin. No, jatkoin matkaa ja pidin kuun oikealla puolellani. Sitten tupsahdettiinkin kohta tielle ja sain peruuttaa eksymisilmoitukseni...

Kaikki hyvin loppu hyvin!!!