Sattui tässä aiemmin viikolla, että nauroin oikein kovasti Eskon kertomalle jutulle. Niin kovasti, että mahaan koski ja ääni katosi. Sitä ei tapahdu kovin usein. Viime kerrasta on varmaan jo vuosia. Mikään ei ole oikein tosissaan huvittanut vaikka sellaista "tyhjännauramista" onkin saanut välillä harrastaa. Se, mikä minua ihmetytti oli Roopen reaktio. Se hätääntyi. Se haukkui mulle ja selvästi yritti saada minut lopettamaan. Samoin se tekee, kun itken oikein kovasti. Samoin on tehnyt Miina jo vuosia. Tosin viime vuosina Miina on selvästi jättänyt minun itkuni/nauruni jo huomioimatta. Kai se on jäänyt eläkkeelle mun vahtimisestani! Olen ajatellut, että kun olen niiden luottoihminen, niin ylitunteellinen käytös voi niiden mielestä tarkoittaa sairautta tai jonkinlaista muuta hätää. Minussa on silloin epätasapainoista energiaa, sanoisi koirakuiskaaja. Miina ja Roope haluavat minun olevan tasapainoinen ja luotettava. Aika jännä. Peppi ei välitä minun energioista yhtään mitään. Ei se varmaan ole yhtä leimaantunut minuun, kun on tullut vasta aikuisena mulle. Silti se osaa turvautua minuun ukkosella. Se on vähän paukkuarka, mutta uskaltaa silti ulkona kävellä lähelläni ukkosesta huolimatta. Sisällä se ukkosen jyristessä hakeutuu myös lähelleni.

Eilen piristyin iltaa kohti ja lähdin pitkästä aikaa juoksemaan. Olen miettinyt sitä useamman viikon. Juoksuohjelmani jäi viimeistä viikkoa vajaaksi. En uskonut, että olisin 10 km jaksanut juosta, joten en edes yrittänyt. Seitsemän kilometriä teki jo tosi tiukkaa. Sekin kyllä oli jo saavutus, johon olin tyytyväinen. Sade alkoi, kun olin valmis lähtemään Pepin kanssa juoksemaan. Odottelin muutaman minuutin ja sitten ajattelin, että ei kai se kastuminen mitään haittaa. Sade loppui pian. Peppi juoksi todella hienosti edelläni. Se jopa veti enimmän osan matkaa niin, että minun oli kevyempi juosta. Ei olla montaa kertaa harjoiteltu, mutta joka kerta tapahtuu hurjasti edistystä. On monta asiaa, joita Peppi ei varmaan tule ikinä oppimaan, mutta vetäminen ei näytä olevan ongelma. Olin todella iloinen myös omasta vauhdistani. Juoksimme neljän kilometrin matkan 25 minuuttiin. Minulle se oli aivan maksimivauhtia. En oikeastaan ole ikinä yrittänyt juosta noin pitkää matkaa vauhdilla. Lenkin jälkeen kävin saunassa ja yritin vähän aukoa jumiutuneita hartioitani. Siitä hyvästä mulla nyt on vähän pää kipeä. Pitäisi käydä hierojalla....

Sain tänä aamuna jopa roskiksen vietyä ja taimia istuteltua ulos pataan. Taimipolot on meinannut kärsiä liian kuumassa kasvihuoneessa. Pyykkiäkin olen pessyt. Suunnitelin vielä koirien viemistä koirapuistoon pitkästä aikaa. Eiköhän se riitä tälle päivälle!