Kuuntelin pari päivää sitten vanhaa Shania Twainin levyä. Oli pakko laittaa radio pois päältä, kun sieltä tuli mainoksia "Tuksu menee naimisiin"-ohjelmasta! Raivostuttavaa.... No, eilen alkoi päässäni soimaan yksi kappaleistä "I ai'nt no quitter". En ole luovuttaja. Aloin miettiä, että kyllä musta vain on tullut luovuttaja. Ja entä sitten? Luovuttamisella on huono maine. Luopujat eivät viitsi nähdä vaivaa, ovat surkeita rimanalittajia. Oikeasti luovuttaessa voi päästä paljosta pahasta eroon ja saada vaikka mitä uutta tilalle! Vanhassa roikkujat ne pelkureita usein ovatkin! Minä luovutan ihan mielelläni nykyisen ihan mistä vain. Ei minua huvita ponnistella turhan vuoksi. Itse asiassa minulla ei vain ole energiaa ponnistella juuri minkään vuoksi.

Niin, itse asiassa tunteenikin ovat katoamassa. Minä vain olen. Hetkittäisiä tunneryöpsäyksiä toki saan, mutta nekin katoavat aika nopeasti. Eilen esimerkiksi aloin venyttelemään lattialla ja koirat tulivat tietysti pitämään seuraa. Roope halusi pidellä mun leuasta kiinni ja Peppi söi luunpalasta mun päällä. Oli aika hullunkurista ja mä naureskelin koirille, mistä Roope ei tietenkään pitänyt. Se murisi mulle vastalauseeksi ja heilutti kuitenkin häntää samanaikaisesti... No, joo oli hauskaa, mutta se tunne katosi aika pian. Ei jäänyt mitään hyvää mieltä tuosta. Se oli ja meni. Ehkä tuo mäkikuisma sen verran vaikuttaa sittenkin. En oikein pidä tästä.