Nyt seuraa vuorossa tassuterapeuttien vuoro. Roope oli aika hauska tänään lenkillä, mikä oli siitä mukavaa että yleensä meidän lenkit on lähinnä rasittavia. Ensin käveltiin sellaisen tien alkuun, jota ei ollut aurattu. Kumpikaan koira ei meinannut uskoa, että minä halusin mennä sinne. Kun käveltiin tarpeeksi kauas, päästin Roopen irti hihnasta ja sanoin "vapaa". Roope jäi katsomaan minua ja istui eteeni. Ei sitä olisi huvittanut lähteä kävelemään edelleen auraamattomalla tiellä. Lopulta se uskoi ja kävelimme eteenpäin. Välillä Peppikin joutui pysähtymään hengähtämään. Alkutalvesta jaksoin kävellä yhdellä peltotiellä tai oikeastaan kahlata, mutta koirat lopulta sai minut jättämään siellä kävelyn. Nyt oltiin kaikki selvästi huonommassa kunnossa, kun muutaman sentin lumi tuntui niin raskaalta.

Ennen tien loppupäässä olevaa taloa käännyin takaisin hikisenä. Roope piristyi takaisinpaluusta selvästi. Ennen kun aioin ottaa Roopen takaisin hihnan päähän, Roope tulikin itse luokseni. Matka jatkui selvästi reippaammin, kun Roope pääsi takaisin hihnaan ja kävelimme taas yhdessä porukassa. Koirien väsymys loppui lopullisesti, kun pääsimme takaisin auratulle tielle. Tämä todisti minulle ainakin, että osaa ne koiratkin olla mukavuudenhaluisia! Kiittämättömät rontit.

Valokuva olisi ollut kiva saada siitä, kun Roope kurotteli ojan yli nuuskiakseen lumenpeittämiä heiniä. Pari kertaa minulla on ollut kamera mukana lenkillä, mutta ei ne kuvat onnistu. Yleensä olen joko liian hidas tai valo ei riitä.