Myönteinen kuntoutustukipäätös vuodeksi tuli eilen postissa. Nyt saa sen asian puolesta olla taas vähän aikaa huoleton.

Mun pitäisi voida paremmin. Arvostan oikeasti itseäni ihan eri tavalla kuin ennen. Ymmärrän elämääni syvällisemmin kuin ennen. Osaan myös arvostaa paremmin niitä asioita, jotka ovat kunnossa. Elämä ei tosiaankaan suju aina niin kuin pitäisi!

Ostamani mansikkalaatikko inspiroi minua leipomaan. Yritin tehdä kääretorttua, mutta pohja meni välittömästi rikki. No, jotain mössökakkua kai tuosta tuli... En kuitenkaan tästä lannistunut, koska ymmärrän sen, että leivon niin harvoin, että on aivan päivänselvää, ettei lopputulos välttämättä vastaa keittokirjan kuvaa. Ainut, mikä harmittaa on se, että mulle tulee viljoista maha kipeäksi! Silti piti leipoa, kun kerran tuli innostusta asiaan. Miina on aivan hurmoksessa, kun se saa tuollaista harvinaista herkkua.

Peppi oli aivan sekaisin toissayönä. Se alkoi haukkua keskellä yötä tukahtuneesti. Kielsin ja kohta se alkoi uudestaan. Piti sen verran avata silmät, että katsoin mitä se touhuaa. Se haukkui sänkyään! Reppanalla taisi mennä unet ja todellisuus ihan sekaisin. Pikkuhiljaa se suostui menemään takaisin nukkumaan.

Sain ensimmäisen yhteydenoton treffisivustoilla. Se mies oli täydellinen esimerkki siitä, mitä haluan välttää! Viisikymppinen mies, joka kärsii masennuksesta, tupakoi, juo, on eronnut ja isä. Pahinta vielä kaikessa oli se, ettei hän pidä kissoista eikä koirista! Silti kehtasi päättää viestinsä "mutta, mutta...". Ikään kuin mua voisi yhtään kiinnostaa! Ei mitään muttia! Jestas sentään. Toivottavasti jättää mut rauhaan.