Ihan mieletöntä: Miina täyttää tänään hurjat 18 vuotta! Minun pieni, kiltti, helppo, kaunis kultainen suojelusenkelini! En olisi ikinä uskonut, kun sen toin kotiin takin alla kainalossani 7  viikon ikäisenä emonsa jo menettäneenä, että siitä voisi tulla näin pitkäikäinen. Tänään on niin mielettömän kuuma, että neiti tahdo tulla mun syliin. Höh. Kyllä se asia muuttuu, kun otan jossain vaiheessa esiin mansikkaeskimon. Se on Miinan erityisherkku, joka syödään aina yhdessä. Ostin niitä kaksi itse asiassa. Tekee näin kuumalla hyvää!

Kävin toissapäivänä hierojalla ja voi kauhia, kun vieläkin on aivan sairaan kipeänä paikat. Oli pakko laittaa eilen ja tänäänkin kylmägeeliä pahimpiin kohtiin. Jotenkin pärjään sillä. Ei ollut hyvä juttu olla vuosi ilman hierontaa, mutta luulin etten sitä tarvitse. Niin kun siinä ei olisi ollut riittävästi itsensä rääkkäämistä, niin menin eilen vielä verikokeisiin. Sain varattua ajan labraan etukäteen. Jonottaminen ilman aikaa on ärsyttävää. Putkia tuli ainakin 5 ja osa meni muualle tutkittavaksi. En tiedä yhtään mitä niistä tutkitaan! Kilpirauhanen ainakin, koska laborantti kysyi, onko minulla kilpirauhaslääkitystä. Tuli vain mieleen, että mahdoinko valittaa psykiatrille mun vatsakivuista ja onko noissa nyt jotain keliakiavasta-ainekokeita... Jos on, niin suotta niitä tutkitaan. En mä oo syönyt paljon yhtään viljoja! Mä välttelen niitä ja sillä pysyykin kivut kurissa. Viljoja pitäisi nimenomaan syödä ennen keliakiatutkimuksia, jotta tulos on luotettava... No, ehkä sitä ei tuosta tutkita. Tympäisee, jos on tutkittu ja tulee negatiiivinen tulos. Ei se silloin kerro yhtään mistään mitään.