Katsoin eilen Pepin kanssa videota ja se ei herättänytkään enää mitään kauhua. Mössin nähdessäni liikutuin kyllä taas kyyneliin. Oli se niin upea kissa! Ainoa, josta Miina on pitänyt. Miinakin vei huomioni videolla. Yhdessä kohdassa kuvasin Reijoa ajamassa nurmikkoa ja sitten kamera eksyi Miinaan ja jäi sille tielleen. Hyvä Miina! Samanlainen rääkyjä se näytti olevan kuusi vuotta sitten kuin nytkin.

En tiedä, varauduinko niin hyvin, että kasvatin vähän panssaria tunteiden ympärille vai olenko jo saanut riittävästi etäisyyttä Reijoon ja menneisyyteen. Voihan se olla, että mulla on jo riittävän turvallinen olo sittenkin. Vielä jäi vähän katsomatta. Taidan katsoa sen ilman Peppiä. Ilman ulkoista turvaa ja huomionviejää.

Aurinko paistaa tänään ihanasti. Jäin vähäksi aikaa aamulenkin jälkeen Roopen kanssa kuistille istumaan. Tuuli tuntui lämpimältä ja aurinko ihanalta, kun se paistoi kasvoihin. En ole muistaakseni moneen vuoteen osannut tai kyennyt nauttimaan tällä tavoin keväällä. Jotain on todella muuttunut parempaan päin. Ainut, mikä ei ole muuttunut, on väsymys. Tämä aamu oli taas aivan kamala. En meinannut päästä ylös millään. Roope herätti kuuden aikaan, kun sillä oli hätä. Sitten puoli yhdeksältä soi kello. Siihen en kyennyt reagoimaan. Vasta puoli yhdeltätoista pääsin ylös. Silloinkin olo oli aivan kankea. Myönnän tosin, että eilinen juoksulenkki lienee suuri syyllinen siihen! Vaikka olen viisi viikkoa seurannut juoksuohjelmaa, niin ei juokseminen tunnu yhtään helpommalta. Lähinnä rankemmalta, mutta joka viikko juoksenkin aina pidempään. Ehkä se kunto kuitenkin kasvaa. Harmi vain, että liikunta väsyttää niin ankarasti.

NYT minä uskon, että liikunnalla on sama teho kuin masennuslääkkeillä! Molemmat väsyttävät minua!