Maanantaina sain puutöissä valmiiksi kolme linnunpönttöä. Tiistaina kasasin ruokapöytäni. Kahden kuukauden lattialla syömisen jälkeen pöytään istuminen tuntui luksukselta. Suorastaa juhlalliselta. Toisaalta huone tuntui heti ahtaammalta. No, on se mukavaa saada jotain valmiiksi vaihteeksi.

Tiistaina karaokekurssilla selvisi, että konsertti on huhtikuun alussa. Jaiks. Mun pitää esittää Kaija Koon " Kuka keksi rakkauden" ja kahden muun naisen kanssa esitetään triona Kirkan "Leijat". En tosiaankaan olisi mennyt tolle kurssille, jos olisin tiennyt konsertista. No, enköhän mä siitä selviä.

Mieliala on ollut odottavalla kannalla. En voi väittää olevani onnellinen, mutten surullinenkaan. Olen vain. Yritän selviytyä päivä kerrallaan. Siinä mun elämäni tarkoitus. Tuosta näkökulmasta onkin ihan sama, onko mun koti siisti vai ei! Kevätaurinko on julma... Ikkunat näyttävät likaisemmilta ja lattiat pölyisemmiltä kuin aiemmin. Saan minä elää likaisessa kodissa. Saan minä.

Kaupan ilmoitustaululla oli ilmoitus depressioluennosta tämän kuun lopussa. Kai sitä voisi lähteä kuuntelemaan, vaikka tuskin mitään uutta opin. Eihän sitä koskaan tiedä. Sisäinen optimismi minussa ajattelee noin. Pessimisti tietäisi, ettei varmasti hyödy mitenkään. Tuskin edes lähtisi.