Mun kasvihuoneeni on ollut varsinainen projekti. Ohjeen mukaan pohjamaa olisi pitänyt raivata ensin kasvillisuudesta. Enhän minä sellaista malttanut tehdä. Kauhea kiire ja into oli saada se kasaan. Välillä meni ihan mönkään ja jouduin perustuksia siirtämään. Onneksi se oli mahdollista. Sain kuitenkin viime kesänäkin muutaman tomaatin. Jos olisin tehnyt kaiken perusteellisesti, en olisi ehtinyt kasvattaa yhtään mitään. Nyt sain raivattua yhdestä nurkasta kasvillisuutta pois ja päälle laitoin kanankakkaa lannoitteeksi ja pussista lisää multaa. Maa on tuossa kohtaa niin hyvää, että melkein se riittäisi. Ensi vuonna raivaan ehkä toisenkin kulman. Ei tarvitse sitten ostaa noita kalliita kasvusäkkejä. Katsotaan nyt ensin, miten nämä taimet kasvavat.

 

Unohdin näköjään kääntää kuvan oikein päin. Kurkuntaimet ne siinä nököttävät kasvihuoneen maassa. Niiden vieressä on vähän huonommassa kunnossa olevat tomaatintaimet. Niiden kasvuunlähtö viivästyi sisällä viileässä paikassa ja sitten kun toukokuussa oli helletta, toin ne kasvihuoneeseen lämpösokkiin. Kasvusäkkeihin istutetut taimet ovat kyllä lähteneet hienosti kasvamaan.

 

 

Keväinen kalkitus on varmaan saanut aikaan tämän kukan. Oletan sen olevan miekkalilja. Se ei ole aiemmin kukkinut. Luin jostain, että miekkalilja tarvitsee kalkkipitoisen maan. Ensi vuonna lisäkalkilla voin varmaan saada lisää kukkia. Tämä kohta voi sitten olla aika hyvän näköinen.

 

Tämä varoituskyltti on lähinnä vitsi. Malamuutti ei todellakaan vahdi yhtään mitään. Roope ei vahdi edes ruokakuppiaan tai luitaan. Sainkin sen lahjaksi ja lopultakin sain sen ripustettua johonkin.

 

Ei taida tämä kyltti hätistää pois yhtä hirvikoiran omistajaa. Hän antaa aina koiransa tulla nokakkain omieni kanssa. Peppi on aivan järkyttynyt joka kerta ja yrittää häätää koiran pois. haukkumalla suu vaahdossa Tämä mies vain naureskelee asialle! Kerran olen kertonut Pepin pelkäävään muita koiria. Toisella kertaa pyysin tiellä häntä menemään ohi, kun minun oli vaikea hallita kahta kiskovaa koiraa. Ei uskonut minua! Siihen vain jäi. Seuraavalla kerralla sanon jo rumasti. Jos ei usko, niin täytyy ehkä alkaa heitellä kivillä tai jotain. Minä olen yrittänyt opettaa koiria ohittamaan ihmiset ja koirat nätisti ja riehumatta mutta ihmiset vain pilaavat aikeeni. Niiden täytyy jostain syystä saada tervehtiä minun koiriani. En ymmärrä. Tämän hirvikoirien omistajan koirat ohittaisivat meidät ihan nätisti, mutta niiden omistaja jostain ihmeen syystä haluaa, että hänen koiransa olisivat kiinnostuneita muista koirista. Eihän niiden tarvitse! Eikä tarvitse ainakaan minun koiria kiusata.