Lauantaista asti on jyrissyt. Ukkosrintama on tainnut jumittua tälle seudulle. Minua ei niin vaivaisi, ellei tarttisi pelätä tietokoneen vuoksi. Vähän väliä olen kiskonut töpselin irti, kun enemmän jyrisee. Nyt on hiljaista. Päivällä paukkui niin lujasti, että Peppi oli aivan säikkynä. Kerrankin se sai olla minussa kiinni ja seurata minua vessaankin jalkaa hipoen ilman, että hermostuin. Ihan hävettää, mutta minua on todella ärsyttänyt, kun Peppi mielellään seuraa minua kuin varjo. Ehkäpä nyt alan lopultakin ymmärtää, että se vain hakee turvaa minusta.

Sain kutsun seminaariin asiantuntijan roolissa. Olin tosi mielissäni! Se innosti minua jatkamaan artikkeliäni, jonka kirjoittamisen vuoksi minusta nyt on tehty asiantuntija. Artikkeli piti tosin ensin kaivaa sähköpostin joukosta, kun tietokoneen hajoamisen vuoksi minulla ei sitä ollut enää koneella. Hyvä, että se oli jossain tallessa. Minua onkin silloin tällöin hävettänyt, etten ole tehnyt sen eteen mitään pitkään aikaan. Se on niin pitkällä, loppusilausta vailla! Kai minua hermostuttaa, että onko se sittenkään tarpeeksi hyvä. Aina jotain muka puuttuu. Tauko on toisaalta tehnyt hyvää. Pystyin korjaamaan omaa tekstiäni, kun olin saanut siihen etäisyyttä. Nyt on vähän intoa sen viimeistelyyn. Kun vain ei väsyttäisi niin kauheasti! Olen nukkunut parina päivänä aivan onnettomasti. Olo ei kuitenkaan ole toivoton. Olen vain väsynyt.