Alkuhöpinöiden jälkeen olisi syytä esitellä itseäni ja muita päähenkilöitä. Olen kolmekymppinen akateemisesti koulutettu sinkkunainen. Olen kaupungissa syntynyt ja kasvanut enkä siellä oikeastaan koskaan viihtynyt. Nyt asun maaseudulla 40-luvulla rakennetussa omakotitalossa isolla tontilla.

Masennus on ollut seuranani viisi vuotta, mutta yläasteellakin koin masennusjakson. Taustalla sille on ilmeisesti lapsuudenkotini kylmä kasvuympäristö. Olimme vanhempieni ja veljeni kanssa ventovieraita saman katon alla. Ainut lämmin suhde minulla oli kissaani, jonka kuolema lienee laukaissut masennukseni. Ympäristöni välinpitämättömyys minua kohtaan ilmenee hyvin siinä, että kukaan ei huomannut minussa mitään vikaa. No, oikeastaan yksi poika luokallani kysyi minulta kerran, miksen koskaan hymyile. En minä osannut silloin sanoa, että ei minulla ole mitään syytä hymyillä. Uuden kissan saatuani aloin parantua ja keskityin siihen, mitä osasin parhaiten eli opiskelemiseen. Elämäni iloisimpia päiviä oli se, kun sain hyväksymiskirjeen yliopistoon.

Viisi vuotta sitten tapasin ensimmäisen miesystäväni, joka laukaisi uudelleen masennukseni. Hän käytti minua vain välineenä seksiä varten. Kieltäytymisellä ei ollut mitään vaikutusta. Ellen olisi hakenut masennukseeni apua, olisin jättänyt miehen jo aikaisemmin. Lääkkeet veivät minulta voimat ja todellisuudentajun. Jouduin muuttamaan pois paikkakunnalta ollakseni rauhassa, mutta hän seurasi minua sinnekin. Sen jälkeen olen muuttanut vielä kahdesti. Nyt voin jo olla melko huoleton. Oma taloni on turvapaikkani lopultakin.

Kissani on seuraavaksi tärkein kumppanini. Miina on jo 16 vuotias ja ollut seuranani yläasteelta lähtien. Miinasta ei moitteita voi juuri kirjoittaa. Se on vaatimaton, hellä, kiltti ja helppo kissa ollut aina. Tunnen usein huonoa omatuntoa siitä, että olen itsekkäästi ottanut seurakseni lisäksi koiria, joita Miina ei voi sietää.

Peppi-koiran otin luokseni viime vappuna. Se vain juoksi kotiini ja jäi pihalleni majailemaan. Pari viikkoa meni ennen kuin löysin sen kodin, mutta silloin en enää antanut koiraa takaisin. Entinen omistaja ei ollut halukas maksamaan minulle koiran hoitopalkkaa, joten sain pitää koiran. Se on yksinkertainen ja kiltti kolmevuotias koira.Harmi, että sillä on hyvin voimakas metsästysvaisto ja se haluaisi jatkuvasti jahdata Miinaa. Peppi otti sänkyni välittömästi nukkumapaikakseen ja joudun vähän väliä tönimään sitä mahtuakseni nukkumaan. Sillä on rasittava tapa haluta olla keskellä sänkyä.

Roope on 10 kuukautta vanha alaskanmalamuutti, joka tuli luovutusikäisenä pentuna viime kesänä. Peppi otti pennun iloisesti kaverikseen. Roope on suorastaan järjettömän rakastunut kaikkiin ihmisiin. Se ei juuri välittäisi vaikka joutuisi viikon välein uuteen kotiin. Kokoa sille on siunaantunut jo ainakin 40 kiloa. Se on tavattoman kaunis koira ja haluaisi touhuta koko ajan kanssani. Murrosikä sillä alkoi puolivuotiaana ja se tekee Roopen edelleen levottomaksi ja usein myös kiukkuiseksi. Sillä tarkoitan lähinnä sitä, että se kieltäytyy yhteistyöstä kanssani. Vihaisuutta Roopesta ei löydy!