Vuoden ensimmäinen päivä on menossa ja minä olen puhunut tänään KOLMEN ihmisen kanssa! Ensin tuli yksi naapuruston mummu kävelyllä vastaan ja vaihdettiin muutama sana lähinnä koirista. Sitten yksi metsästäjä pysäytti autonsa mun kohdalle ja kysyi Roopea ilvesmetsälle. No, en oikein innostunut asiasta, mutta naapurikunnan puolella se ilves joka tapauksessa olikin kulkenut. Lenkin päätteksi hiihdin vähän pellolla ja yksi nainen kulki sauvojen kanssa ohi. En ole varma, missä hän asuu, mutta toivotin silti hyvät uudet vuodet ja nainen jäi juttelemaan hetkeksi. Todella poikkeuksellista, että puhun edes yhden ihmisen kanssa jonain päivänä.

Olen häkeltynyt. Eihän tämä välttämättä tarkoita yhtään mitään, mutta jotenkin hyvältä tuntuu. Jospa hyvä vire pysyisi yllä.

Roopekin aloitti harvinaisen herkullisesti tämän vuoden. Se kaivoi piilottamansa teeren esiin ja alkoi syödä sitä! Palasen otin Pepillekin. Osallistuihan se kuitenkin metsästykseen ja Roope söi aika nirsosti loppujen lopuksi. Oma-aloitteisen aamiaisen vuoksi ei päästy rekiretkelle, mutta ehtiihän sitä toistekin. Tietyllä tavalla lupaavaa oli kai sekin, että Roope nykäisi juoksuhihnaansa niin voimakkaasti, että se hajosi. Osaa se poika vetää, kun vain halua löytyy!

Ennen uloslähtöä olin vähän alakuloisella tuulella, kun pohdiskelin sitä, ettei tunteisiin voi luottaa. Ne pohjautuvat yleensä aina jollain lailla menneisyyden tapahtumiin. Alan yhä enemmän uskoa, että tunteet ovat heijastumia menneistä. Inhoamme ihmisiä, jotka muistuttavat meitä niistä piirteistä, joita itsessämme inhoamme. Rakastamme ihmisiä, jotka muistuttavat vanhempiamme. Mihin tässä maailmassa voi luottaa? Järkeen, mutta osaako sitä aina käyttää tarpeeksi viisaasti?