Mä en kovasti odottanut mitään tältäkään psykiatrilta, jota en ole aiemmin tavannut. Hyvä niin. Hän ei kutsunut minua sisään nimeltä. Sanoin, että koiriakin kutsutaan nimeltä. Ei mennyt jakeluun. Sanoin, että en voi tietää, keneksi hän minua luulee. Sitten  vasta alkoi tapailla nimeäni. Ulkomaalaisittain korostaen. Veikkaan virolaiseksi. Ei herättänyt alku yhtään luottamusta. Eikä jatko ollut sen järkevämpää.

Kaikenlaista epäoleellista jouduin selittämään. Minkälaisia koiria minulla on. Onko minulla ollut aiemmin muita eläimiä (olin juuri kertonut että minulla oli lapsena kissa....). Missä on Ähtäri (siksi että äitini asuu siellä). Vanhempien asuinpaikka kiinnostaa aina kovasti lääkäreitä. Turhauttavaa.

Lääkkeistä toki keskusteltiin myös. Mitä vaikutuksia oli cipralexilla? Entä cymbaltalla tai edronaxilla tai litiumilla tai lamictalilla? Ne väsyttivät. Ei oikein tahtonut uskoa. Olenko kokeillut koskaan efexoria? Olen. Miten se vaikutti? Väsytti. Psykiatri oli hämmästynyt. Taas. Yritin saada häntä uskomaan, että kuuden vuoden kokeilun perusteella lääkkeet eivät minua auta. Eihän ne auta neljäsosaa potilaista muutenkaan. Tämän hän myönsi ja silti pyysi, että söisin cipralexia 2,5mg. Hoh hoi. Lupasin. Siis valehtelin. 

Terapiasta keskusteltiin. Kerroin, että pidin siitä terapeutista, jolla kävin aikoinaan Oulussa. Sinne on kotoani matkaa nyt 160km. Enkö voisi aloittaa sitä uudestaan?!!!! OIKEESTI!!! Eikö lääkärit tunne kohtuuden merkitystä ollenkaan!!!! Harjoittelin itseni puolustamista ja sanoin sen olevan minusta kohtuuton vaatimus. Sitten hän yritti patistaa minua etsimään täältä lähempää itselleni uuden terapeutin. Sanoin, että olen jo aikoinaan yrittänyt, mutta kun terapeutteja ei oikein ole. En ole tällä hetkellä yhtään innostunut uudesta terapeutista. Olen epäluuloinen ja liian huonossa kunnossa jaksaakseni sellaiseen sitoutua. Hitto. Ei minusta ole tällä hetkellä sitoutumaan yhtään mihinkään! Psykiatri kuitenkin oli kuullut jostain terapeutista, joka on juuri siirtynyt tässä naapurikunnassa yksityiseksi ja lupasi hankkia minulle yhteystiedot. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Haluan vain nukkua.  

Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, niin uskon olevani jo oikealla tiellä. Toki olen mennyt välillä taaksepäin, kun nukun huonosti. Toisaalta olen edistynyt niissä asioissa, joissa olen päättänyt minulla olevan ongelmia. Kun söin masennuslääkkeitä, oli unentarpeeni noin 12 tuntia. Puoli vuotta ilman lääkkeitä ja unentarpeeni on pudonnut yhdeksään tuntiin. Herään helpommin. En muuten TODELLAKAAN syö enää ikinä mitään masennuslääkettä!!! Niin kauan kuin nukun huonosti, on turha kuvitella minun paranevan. Lääkkeet eivät ole edesauttaneet asiaa yhtään. Ilman lääkkeitä kykenen nyt tavoittamaan tunteitani. Ne ovat rajuja ja äärimmäisiä, mutta kun minulla ei ole muuta mahdollisuutta oppia niitä hallitsemaan kuin tuntemalla ne. Lääkkeet estävät tuntemisen ja hallinnan opettelun. Tätä ei psykiatrit kykene ymmärtämään. Heille tunteet ovat merkki epätasapainoisuudesta. Eiväthän he itsekään ole tietenkään sinut omien tunteiden kanssa! Miten he nyt sitten voisivat hyväksyä potilaiden tunteita!!! Eipä siinä mitään. Minä pidän tunteeni poissa vastaanotolta. Sen olen oppinut vuosien varrella....

Minähän voin onneksi tehdä juuri niin kuin haluan. Eihän minun hoitoni toteutumista kukaan seuraa. Minä olen vastuussa itsestäni enkä todellakaan lähde poikkeamaan valitsemaltani tieltä. Minä haluan parantua enkä olla sairaana joka vastoinkäymisen myötä. Minä haluan selvityä enkä vain selvitä postilaatikolle ja takaisin. Kun muistelen sitä aikaansaavaa Tiinaa, joka olin ensimmäisen terapian aikana, niin minua suututtaa! Nyt olen saamaton nahjus siihen verrattuna. Se terapia oli jotain supportiivista eli tavoitteena oli lähinnä jaksaa käydä postilaatikolla. Se ei riittänyt minulle silloin eikä se riitä vieläkään. Minähän olen koko ajan käynyt paljon pidemmällä kuin postilaatikolla. Olen tehnyt enemmän itseni eteen kuin suurin osa masentuneista ja se ei ole auttanut. Silti psykiatrin mielestä selvästi EN TEE TARPEEKSI. Tämä on se viesti, minkä olen koko ajan saanut. Jos en käy terapiassa, en tee tarpeeksi. No, ei se terapia ole mikään autuaaksi tekevä ihmelääke sekään. Johan tässä on kolme terapeuttia kokeiltu ja testattu....