Serkkuni laittoi eilen viestin, että mummolasta on lopulta tehty kaupat. Myynnissä se on ollut jo pari vuotta. Nyt sen menettäminen on todella edessä. Minun lapsuuteni turvapaikka! Terapiassa, kun on pitänyt kuvitella menevänsä johonkin turvapaikkaan, niin mummolaan minä menin! Kohta sitä ei enää ole. Suuri suru oli eilen sydämessäni. On vieläkin. Sinne menee myös Rikun ja Michaelin haudat. Tiedän, että kaikki ne seuraavat minua sydämessäni ja valokuvissa ikuisesti, mutta silti... Konkreettinen menetys on inhottavaa. Minun täytyy käydä hyvästelemässä mummola lähiaikoina. On pakko, vaikka se sattuukin eikä se enää ole samannäköinen kuin lapsuudessa. Paljon muutoksia on ympärillä tapahtunut. Ehkä ne osaltaan auttavat eroprosessissa. Ihan kuin hautajaisiin valmistautuisi... Lapsuuteni hautajaiset.

Nykyinen kotini on nyt turvapaikkani. Toivottavasti. Onhan tässä paljon samankaltaisuuksia. Sen nyt täytyy riittää.