Väsymys kasvoi eilen illalla niin suureksi, että aloin tuntea itseni ahdistuneeksi ja epätoivoiseksi. Laitoin Apulannan levyn soimaan ja itkua pidätellen tein salaattia, kun ainekset alkoi nahistua jääkaapissa. Olo helpotti sen verran, kun rupesin sitä terveyspommia syömään, että keksin alkaa järjestellä levyjä. Suurin osa niistä on kuuntelun jälkeen jäänyt laittamatta takaisin koteloon. Irrallisia cd-levyjä oli hyllyssä aika kasa. Sieltä se sitten löytyi. Viiteen vuoteen en ole tainnut muistaa sitä levyä. Delta Goodrem ja Innocent eyes.

Voi, mikä taika siinä levyssä on! Rauha palasi sydämeeni! Oloni muuttui levolliseksi. Miten saatoinkaan unohtaa sen aikanaan? Muutin aikanaan pois Reijon luota sen antaman voiman turvin. Ilmeisesti levy jäi juuri muuton aikana unohduksiin. Oli jo aikakin löytää se taas. Liian kauan aikaa on ehtinyt kulua. Erityisesti levyn ensimmäinen kappale Born to try lohduttaa minua. Siinä lauletaan, että joskus täytyy uhrata sen, mistä pitää. Niinhän minä olen tehnytkin. Samoin kuin valintoja täytyy tehdä, oli ne sitten oikeita tai ei. Mutta aina täytyy yrittää. Minussa on voimaa yrittää kaikkeni.