Kun koitin selvittää mun serkun syntymäpäivää, huomasin, että mun isäni syntymäpäivä on tänään. En olisi sitä voinut muistaa, koska sitä ei ole koskaan mitenkään huomioitu, kun olin lapsi. Tästä johtuen tajusin, etten ole ikinä onnitellut isääni hänen syntymäpäivänään! Aika kamalaa. Totta puhuen, ei hänkään meid än syntymäpäiviin juurikaan osallistunut. En muista hänenkään minua ikinä onnitelleen suoraan. Silti haluan korjata omalta osaltani asian.

Hyvää syntymäpäivää isälle! Missä sitten lienetkään...

Tänä aamuna heräsin ennen kahdeksaa. Se ei ole ihan poikkeuksellista, mutta tavallisesti nukahdan hyvin pian uudestaan vielä pariksi tunniksi. Tänä aamuna päätin nousta ylös. Olin muutenkin laittanut kellon soimaan puoli yhdeksältä, jotta ehtisin tehdä kaikenlaista. Pitää hakea kissanhiekkaa ja ruokaakaan ei ole. Nurmikkokin kaipaa leikkaamista.

Aamulenkillä päätin käyttää koiria metsän puolella. Lauantaina oltiin Roopen kanssa näyttelyssä ja sen jälkeen mulla on ollut tapana päästää Roope irrottelemaan. Nyt se on jäänyt. Niin, Roope sai ERIn ja SAn ja oli paras uros 4! Aika paljon paremmin meni kuin edellisellä kerralla. Roopen näyttelytulokset on ihan silkkaa arpapeliä... No, kävipä siellä metsässä niin, että koirat haistoi välittömästi hirven läsnäolon. Roope lähti jälleen kerran harjoittelemaan hirvenhaukkua ja -ajoa... Onneksi sitä ei kestä kuin 10 minuuttia, mutta se tuntuu kovin pitkältä ajalta odottaa.

Mustikat alkaa olla täälläkin päin kypsiä poimittavaksi. Saa nähdä, löytyykö niitä tänä vuonna vähän paremmin. Kolmas syksy koittaa tässä talossa ja mustikkapaikat on ollut tähän asti tosi huonoja. Suunnittelin uuden pakastimenkin ostamista, kun nykyiseen ei meinaa mahtua mitään. No, jos saisin edes herukat pensaista talteen. Viime vuonna ne meni rastaiden suuhun, mutta nyt on parin päällä verkko. En vain tiedä, miten itse saan ne marjat sieltä verkon alta!