Kuntoutustukeni päättyy elokuun lopussa. Yritin varata lääkäriaikaa uuden lausunnon saamiseksi ja siis tuen jatkamiseksi. Täälläpä ei sitten olekaan psykiatria! Joudun odotuslistalle odottamaan, että jostain saataisiin alueelle joku. Onpa taas hienoa. Niin kuin minun rahatilanteeni ei olisi tarpeeksi tiukka jo valmiiksi.

Pitäisi vain osata olla murehtimatta sitä nyt. Pitäisi vain elää tätä päivää ja oikeasti elää! Siitä olikin puhetta eilen terapiassa. Terapeutti piti todella tärkeänä sitä, että lopettaisin jatkuvan tulevaisuuden suunnittelun. Valmis käsikirjoitus estää elämisen hänen mielestään. Valinnat omassa elämässä pitäisi tehdä silloin kun ne tulevat eteen eikä etukäteen. Siinä onkin melkoinen työ opetella ajattelemaan noin huolettomasti. Olen ala-asteelta asti suunnitellut elämääni. Terapeutin mukaan suunnitelmat antavat turvallisuuden tunteen silloin kun omassa itsessä ei ole tarpeeksi turvaa. En siis luota itseeni.

Toinen asia, jota terapeutti piti todella tärkeänä oli se, kun osasin antaa Roopen huolehtia minusta. Hellyden vastaanottaminen ei ole mikään itsestäänselvyys. Miten sitä voisikaan osata aina ottaa vastaan, jos se on jotain aivan outoa? Eläimiltä minä kyllä osaan hellyyttä ottaa vastaan. Kissani ovat hoitaneet minua jollain lailla lapsesta asti ja minä kaipasin ja nautin siitä jo silloin. Luottamus liitttyy tietysti asiaan. Tiedän, että eläimet ovat vilpittömiä. Tiedän, että ihmiset eivät sitä useinkaan ole.