Kävin eilen uimassa ja vesi oli lämmennyt edellisestä päivästä aivan huikeasti! Matalan järven iloja. Siihen tuli paikalle myös pariskunta kahden pikkupojan kanssa. Ja koiran. Koira juoksi ensin rannalla vapaana ja nosti koipea sinne tänne. Nainen otti sen sitten fleksiin ja istuivat miehen kanssa penkille. Koira nosteli koko ajan koipeaan rannalla. Minä tulin vähäksi aikaa istumaan laiturille. Koira pääsi naisen käsistä irti ja tuli mua nuuskimaan. Siinä vaiheessa kysyin, että tietääkö hän koirien tuonnin rannalle olevan kiellettyä. Nainen vastasi "joo". Minä vastasin siihen, että minäkin tuon sitten omat koirani rannalle kuseksimaan! Nainen vei koiran autoon. Kävin vielä uimassa kierroksen ja kun tulin laiturille kuivattelemaan itseäni niin mies alkoi valittaa minulle. Ei hän muuten koiraa olisi mukaan ottanut, mutta kun tässä rannassa on muutenkin niin huono vesi loppukesästä, niin ei sillä ole mitään väliä... Mikä logiikka! Eikä se vesi sen huonompaa ole kuin muissakaan järvissä. Levä nyt on ihan normijuttu eikä sitä viime kesänä mitenkään kauheasti ollut. Kun en tähän reagoinut, niin mies alkoi urputttaa, että häntä niin ottaa päähän tuollaiset kyttääjät! Huvittavaa! Enhän mä edes käskenyt viemään koiraa pois. Ihmettelin vain, että ovatko he todella niin törkeitä, että tuovat tieten tahtoen toisten nähden koiran rannalle. Olivat. Minä en kehtaisi.

Parasta tässä jutussa on tietysti se, ettei se hermostuttanut mua yhtään. Uskalsin avata suuni, koska olin oikeassa. Jos välttämättä haluaa ihmiset ottaa koiran mukaan rannalle, niin menköön uimaan valvomattomaan rantaan, jolle koiran saa viedä. Ei tarvi meidän pikkurantaa tulla pilaamaan. Nii.

Dunderfeltin kirjaa olen lukenut kovasti ja saanut ajatuksia. Onko mulla oikeasti tylsää Eskon kanssa vai pelkäänkö sittenkin läheisyyttä? Olen halunnut ja vaatinut läheisyyttä, mutta uskallanko otttaa sen vastaan? Enhän minä ole sitä tottunut saamaan. Tavallinen tapa reagoida tällaiseen tilanteeseen on nimenomaan vetäytyminen. Ihminen pelkää menettävänsä kuitenkin kohta sen läheisyyden ja siksi on mielummin ilman sitä. Vaikka kaipaakin sitä kipeästi. Toisaalta Esko ei päästä mua niin lähelle kuin mitä minä haluan päästä. Suojamuuri nousee sielläkin vastaan. Olen yrittänyt udella monta kertaa, että mitä Esko tahtoo elämältä. Vastauksena on ollut viinaa ja pillua. Vaikka se olikin huumorilla annettu vastaus, niin piilee siinä totuuden siemenkin. Miehet ei jaksa pohtia asioita. Ongelmat piiloon ja nautitaan pikkuasioista. Toinen mitä Esko tahtoo on pysyvyys. Että suhde kestää ikuisesti. En minä sellaista takuuta voi antaa! Minähän tahdon kehittyä ihmisenä ja se voi hyvinkin tuhota suhteen. Esko ei tahdo kehittyä ihmisenä. Toisaalta hän koittaa täyttää mun toiveita, mutta kun minä tarvitsen miehen enkä mitään palvelijaa! Esko nauraa usein veljilleen, jotka ovat naistensa tossun alla. Eipä tuo raukka tajua olevansa ihan samanlainen....