Kävin yksityisellä lääkärillä näyttämässä kättäni. Oli sitä mieltä tutkimuksen jälkeen, että tuo kipeä jänne ei ole rikki vaan jäykkä. Kipulääkettä ja liikuntaa ja jos ei auta, niin kortisonia paikallisesti. Mielummin ensimmäinen vaihtoehto, kiitos! Mulle on alkanut tulla ajan kanssa jonkinlainen piikityskammo. Lapsena pyörryinkin aina, kun verikokeita otettiin. Silloin ei muut piikittämiset tuntuneet pahalta. Nyt on mennyt hassusti toisinpäin. Mielummin annan verta kuin annan itseeni pistää jotain. Ei se mikään tietoinen päätös ole. Kroppa vain reagoi eri tavalla.  

Odotellaan. Johan mä olen tässä tullut siihen tulokseen, että paranemista voi joutua odottamaan jopa puolesta vuodesta vuoteen. Sama se oli muutama vuosi nilkan kanssa, kun ei pitänyt olla mitään jänne- tai ligamenttivammoja ja silti paraneminen kesti lähes vuoden. Mun kropan paraneminen on aivan outoa. Toisaalta en sairasta oikeastaan koskaan flunssaa. Jotain, kun on hyvin, niin jotain pitää olla huonommin.

Väsyttää. Ei jaksa ajatella.

Roope ja Peppi saivat eilen yhdessä teeren kiinni. Sillä oli ongelmia lentämisen kanssa. Roope sen omi itselleen ja oli niin ylpeä itsestään! Peppi tietysti oli valtavan kateellinen ja poloinen etsi koko kotimatkan ojista toista lintua. Tänään se löysi kuolleen hiiren hangen alta ja minä annoin sen syödä sen. Roope omi senkin saaliin, mutta ei se onneksi halunnut raatoa syödä. Pepille kyllä kelpasi. Kohta saakin matokuurin antaa raadonsyöjälle.

Lunta on ollut jo ihan kivasti, mutta nyt ne sulaa pois. Tiet on liukkaita. Onneksi ei tarvi ajaa joka päivä mihinkään. Musta on tullut hirveän säikky kuski. Ajan hitaasti heti, kun on vähänkin huono keli. Hyvä toisaalta, kun toiset ajaa sitten liian lujaa ja keskellä tietä. Minä saan sitten jarrutella vastaantulijoiden takia. Kyllä landella on hienoa!