Eilen aamulla pakkasin autoon koirat ja kaikenlaista tavaraa. Matkaa treenipaikalle kertyikin 150 km eli enemmän kuin olin ajatellut. Silti olin hyvissä ajoin paikalla, koska toisetkaan eivät aikoneet heti aamusta olla paikalla. Osa tuli vasta pimeällä ja jäi yöksi.

Valoisan aikaan lähdettiin pikkulenkille ja Roope pääsi kuuden huskyn kanssa juoksemaan. Vauhti oli kova sille. Aluksi se vain roikkui kyydissä ja onnistui sotkeentumaan naruihin. Meidän piti vähän väliä pysähtyä, jotta saisin juosta selvittämään sitä irti. Muuten se olisi voinut satuttaa itsensä pahasti. Ne huskyt oli kyllä ilo silmälle! Ne vain menivät ja menivät yhtenä tiiviinä porukkana! Roope oli ison kokonsa vuoksi aika outo lintu. Yhdessä vaiheessa Roope alkoi jo luovuttaa. Ajaja mietti jo,että Roope otettaisiin kyytiin minun syliin! No, tauon jälkeen Roope yhtäkkiä innostui ja lähti vetämään! Siihen asti se vain juoksi pakon edestä mukana. Kai se tiesi, että reissu päättyy kohta. Joka tapauksessa ajelusta jäi hyvä maku, kun se päättyi onnistuneesti.

Loppupäivän odoteltiin vain muuta porukkaa ja juteltiin niitä näitä. Viiden aikaan illalla muut saapuivat ja päästiin laittamaan ruokaa. Sen jälkeen mentiin saunaan, joka oli melkoisen kuuma! Vähän aikaa jäin vielä seuraksi ja sitten heitin kamat autoon ja ajoin kotiin. Keli ei onneksi täällä ollut kovin huono. Roope oli tosi iloinen kun päästiin kotiin. Sillä oli kauheasti virtaa päällä, joten ei se kovaa juokseminen valjakossa ainakaan ollut fyysisesti liian rankkaa. Peppikin oli toki iloinen. Sillä oli kauhean tylsä päivä, kun se joutui olemaan koko päivän kytkettynä. Esimakua vetokoiran elämästä... No, ei sentään. En minä tahdo sellaista elämää koirien kanssa viettää. Tämä nykyinen tapa on ihan hyvä. Silloin tällöin järkytän koirien rutiineja ja sitten nautitaan kodin rauhasta!