Hassua, että minua ei vanheneminen haittaa yhtään. Löysin pari vuotta sitten päästäni harmaita hiuksiakin ja toivon vain, että koko pääni muuttuisi harmaaksi. Oikeastaan haluaisin, että hiukseni olisivat sellaiset hienot hopeanvalkoiset, mutta se taitaa olla aika harvinaista. Todennäköisesti hiukseni muuttuvat vain todella tylsän likaisen harmaiksi. Toiset ikäiseni haluavat vain unohtaa vanhenemisen ja heille pitää antaa surunvalittelut vanhenemisen johdosta. Hassu asenne.

Toinen hassu juttu on se, että minua ei kauheasti kiinnosta toisten ajatukset minusta. Pitäköön vaikka hulluna. Ihan sama. En myöskään koe itseäni rumaksi tai lihavaksi vaan ihan tavallisen näköiseksi. Toisin sanoen minulla on ihan hyvä itsetunto. Voiko masentuneella olla hyvä itsetunto? Siinä mielessä se on toki huono, että tulevaisuuteen en juurikaan luota. Tähän päivään en kuitenkaan ole aivan tyytymätön. Toki valitin juuri omaa saamattomuuttani, mutta minulla on katto pään päällä, ruokaa ja rahaa. Minun ei ole pakko oikeasti tehdä tänään mitään mutta en halua jättää kaikkea huomiselle tai viikonlopulle. Inhoan viime hetken tekemistä, kun paniikin poikanen väijyy nurkan takana. Haluaisin olla reippaampi ja tunnollisempi. Sellainen kun olin ennen sairastumistani. Ikävöin suorastaan sitä itsessäni. Nyt aloitan minkä tahansa askareen väkisin ja teen sen huolimattomasti.Enkä välttämättä saa edes loppuun asti tehtyä mitään. Se on raivostuttavaa. Pelkään, että jään tällaiseksi hutiloijaksi.