Olen aika rankasti alkanut huomioimaan ihmisten puheita ja käytöstä uudella tavalla. Meluavista lapsista ajattelen nykyään, että lapsi kasvaa sen verran turvallisessa perheessä, että pystyy ilmaisemaan kiukkuaan. Ennen olisin vain häiriintynyt ja pitänyt lasta huonosti kasvatettuna!

Eilen olin kuntosalilla. Siellä oli kaksi naista, mitä ilmeisimmin äiti ja tytär. Tytär oli ehkä minua vähän nuorempi. Hän kitisi koko ajan jostain! "En jaksa. Kyllästyttää. Venytteleminen on tylsää" Teki mieli käskeä olla hiljaa! Jos olisi saanut kuulla omaa puhettaan nauhurista, olisi nainen varmaan hävennyt silmät päästään. Ihan niin kuin 10-vuotias tyttönen olisi ollut äitinsä kanssa. Säälittävää. No, koitin keskittyä omaan kuntoiluuni ja väsymykseeni, enkä sanonut mitään.

Yhdessä match show:ssa oli pakko puuttua asiaan. Siellä oli mies saksanpaimenkoiran kanssa. Koira oli levoton ja yritti vetää vähän väliä jonnekin. Mies komensi koiraansa riuhtaisemalla hihnasta kovaa. Koiraan sattui ihan selvästi! Se rauhoittui kivun vuoksi hetkeksi ennen kuin taas jatkoi. Mietin aikani, miten puutun asiaan. Lopulta menin Roopen kanssa lähemmäs juttelemaan. Neuvoin kaikessa ystävällisyydessä miestä syöttämään koiralle ruokaa sillä se rauhoitttaa koiraa. Olisin tarjonnut omia nappuloita, mutta miehellä olikin taskussa omia. Kas kummaa, sen jälkeen olivat mies ja koira rauhallisia! Ei tarvinnut hallita koiraa enää kivulla. Kyllä olin tyytyväinen itseeni silloin.