Järripeippouros on seurannut minun ja koirien aamukävelyä jo monen viikon ajan aina samalla paikalla. Aluksi se lennähti pois kun lähestyimme. Sitten se jäi paikalleen ja sain tunnistettua sen. Nyt se jo laskee päätään alemmas ja katsoo meitä oikein tarkkaan. Hauska tyyppi.

Masennustestini on noudattanut hyvin tyypillisesti masennuksen aaltoilevaa luonnetta. Välillä laskee välillä nousee. Tänä keväänä huiput ovat pikkuhiljaa jääneet alemmas ja laskut ovat päätyneet aina vain alemmas. Matalin arvo tuli eilen: 21. Se on vielä keskivakavan masennuksen puolella. Enää ei ole pitkä matka lievään masennukseen. Ihmettelin kovasti, että miten voin saada noin hyvän tuloksen vaikka oloni on todella harvinaisen matalalla. Sitten totesin, että olen saanut elämänhallinnan tunteen. Se ylittää surun aiheuttaman synkkyyden. Näköjään. Tästä on hyvä jatkaa jonnekin.

Pyykkikorini on uhkaavasti alkanut mennä kiinni. Tosin kaikki pyykit eivät ole vielä löytäneet sinne, mutta aika paljon olen koittanut kerätä lattialla lojuvia vaatteita sinne. Toppahousutkin olen melkein pessyt! Yhdet puuttuu vielä. Miten se pyykinpesu onkin voinut olla niin vaikeaa? Enhän minä edes vaihda vaatteita kovin usein. Valittettavasti olen pessyt vaatteita vieläkin harvemmin. Tilanne alkaa kuitenkin olla hallinnassa. Ehkä sekin on auttanut elämänhallintaan. Pyykit eivät olekaan voittaneet minua!

Huomasin juuri, että virustorjuntaohjelman pikkutunnuksen päällä vilkkuu punainen rasti. Muistin samalla, että eihän se ohjelma päivitykään automaattisesti. Hyvä, kun huomasin ennen kuin mitään viruksia on päässyt koneelle. Tai ehkä täytyy ajaa ohjelma tarkistamaan koko kone ensin. Räkä. Päivitysten lataaminen kestää ikuisuuden, vielä kolme varttia. Huono ohjelma.

Tänään aioin ottaa päikkärit koulun jälkeen, mutta uni ei tullutkaan. Jospa se tulisi sitten ajallaan nukkumaanmennessä. Väsyttää niin valtavasti.