Lähdin eilen pitkästä aikaa mätsäriin. Ilmoittauduin jo ennakkoon edellisenä päivänä, kun niin sai tehdä. Itse asiassa tuli käytyä silloin jo paikan päällä, kun olin kalenteriin merkannut sen väärälle päivälle. Voi toki olla, että päivä on muuttunut siitä, kun olen sen laittanut ylös. En tosin oikein tykännyt siitä, että sekarotuiset oli erikseen arvosteltavina eivätkä ne osallistuneet loppukehään ollenkaan. Tuomareita oli kaksi. Toinen, joka arvosteli nartut ja urokset erikseen oli oikeissa näyttelyissä arvosteleva tuomari, joten ehkä hän ei vain osannut arvostella isoja ja pieniä koiria vaan piti olla sukupuolittain.

Roope sai punaisen nauhan (ruusuke itse asiassa kaikille tuli), koska oli rakenteellisesti moitteeton, teki kanssani yhteistyötä ja antoi hyvin tuomarin katsoa itseään. Vastassa oli kohelo nuori tanskandoggi. Tuli oikein nostalginen olo sitä katsellessa jo ilmoittautumisjonossa. Ihan niin kuin Roope nuorempana! Paitsi että tämä herra oli sellaiset 71 kg... Se olisi niiiiiin kovasti halunnut seurustella toisten koirien kanssa. Omistaja moitti sitä sen käytöksestä ja repi hihnasta. Ei mikään ihme, että kaikki muu kiinnosti niin kovasti! Roopelta lähti suurimmat energiat, kun jätin sen Pepin kanssa tolppaan auton luo sillä aikaa, kun jonotin ilmoittautumiseen. Se oli oikein hyvä ratkaisu. Koirat haukkuivat ja meuhkasivat kahdestaan aikansa ja sitten kun hain ne toisten koirien luo, ne olivat oikein kauniisti. Makkaraa saivat ja paljon siitä hyvästä! Juuri  tätä rauhoittumista toisten koirien seurassa minä lähdin harjoittelemaan.

Koiria oli valtavasti, kun ilma oli oikein nätti eikä liian kuuma. Peppi sai sinisen ruusukkeen, kun se innostui kehässä kerran rähähtämään toiselle koiralle. Tuomari ei muutenkaan innostunut Pepistä, kun se ei yrittänyt hurmata häntä kuten olisi kuulemma pitänyt tehdä. No, Peppi on aika pidättyväinen vieraita kohtaan. Hassua, ettei se ollut sellainen mulle tullessaan. Kai se sitten saa minulta riittävästi huomiota?

Sitten kun punaiset urokset meni kehään oli samalla myös lähentymässä siniset sekarotuiset. Pyysin kehäsihteeriltä, että punaiset sekarotuiset arvosteltaisiin ensin, mutta hän käsitti juuri väärin. Niinpä Pepin kanssa ei sitten ehditty kehään. Kuulin, kun tuomari sanoi, että meidät on hylätty kun emme tulleet paikalle. Jäi vähän paha mieli. Kun pääsin Roopen kanssa kehästä (emme saaneet sijoitusta), niin ihmettelin kehäsihteerille että emmekö todella ehdikään enää. Hän pahoitteli väärinymmärrystä ja saimme sitten sen namipussin, jonka olisimme vikalla sijoituksella joka tapauksessa saaneet. Mitään ei menetetty, paitsi kehäharjoittelu, mutta tosiaan vähän tuo nyt harmitti. Turhan rasittavaa yrittää kahden koiran kanssa lähteä yksin mätsäriin. Onneksi sitä ei tule usein harrastettua! Tärkeintä kuitenkin oli se, että koirat sai hyvää harjoitusta toisten koirien läsnä olosta. 

Lapsia kävi Roopea urakalla rapsuttamassa. Parille pikkutytölle Roope vokotteli niin, että he pyysivät lupaa tulla rapsuttamaan. Sitten heistä ei meinannut päästä enää eroon!  Parhaimmillaan toinen tytöistä pyöri ja kikatti maassa, kun Roope nuoli sieltä täältä. Aika suloista! Yksi poika oli vähän outo aluksi. Se kulki siellä täällä varomatta ketään ja lopulta tuli lupaa kysymättä Roopea kiusaamaan. Ei se osannut silittää tai rapsuttaa nätisti. Opastin kyllä, että pitäisi pyytää lupaa, kun vierasta koiraa lähestytään. Sitten Roope kyllästyi ja käänsi selkänsä pojalle, kun se meinasi vain kiusata. Otti hännästä kiinni ja huusi korvaan! Jouduin monta kertaa sanomaan pojalle, että nyt pitää antaa koiran olla. Jälkeenpäin tuli mieleen, että poika ei varmaan saanut kotona juuri huomiota eikä sitä pyytänytkään. Yksinäinen lapsi. Minulle hän kyllä innostui kovasti selittämään kaikenlaista ja minähän kuuntelin ja vastasin. Rajoja ei hänelle selvästi oltu juuri annettu, kun minun piti monta kertaa toistaa ennen kuin meni perille. Teki ihan hyvää minullekin asettaa toiselle ihmiselle rajoja! Se tuntui todella hankalalta, varsinkin kun oli lapsi kyseessä. Jotenkin minusta tuntuu erityisen vaikealta torua lapsia. Kai minä pelkään, että lapset menevät rikki, vaikkei niin tietenkään ole.