Kävin kuin kävinkin eilen illalla mätsärissä Roopen kanssa, kun ilma oli sopivan viileä. Paikalla oli hirveästi koiria ahtaassa paikassa! Tuli ihan ahdistunut olo itselleni. No, kun kerran olin paikalle tullut, niin en viitsinyt kääntyä enää kotiin. Minua alkoi jännittää kehään meno! Kerta se on ensimmäinenkin. Olen sentään ollut isommissakin näyttelyissä. Roope oli tietysti alkuun ihan innoissaan ja kiskoi sinne tänne. Onneksi se rauhoittui melko pian jotenkin hallittavaksi.

Kehässä ei sitten enää ehtinyt jännittää, kun keskityin Roopeen. Saatiinkin punainen nauha vaikka vastassa oli oikein kaunis belgianpaimenkoira tervuen. Ilmeisesti se oli sitten levottomampi kuin Roope, jonka kanssa esiintyminen meni loistavasti. Oltiin varmaan aika tyylikäs ja rauhallinen pari toiseen verrattuna. Ryhmäkehässäkin tuli menestystä kakkossijan verran! Vau! Olin aidosti hämmästynyt, koska paikalla oli tosi paljon koiria ja ne käyttäytyivät hienosti. Yksikään koira Iitu-suomenpystykorvaa lukuunottamaatta ei haukkunut Roopelle. Se oli melkoinen ero Oulaisten mätsäriin verrattuna. Siellä vähän väliä joku räkytti meille. Iitun kanssa tutustuttiin juuri siellä. Se on pystykorvan tapaan taparäkyttäjä. Alkoi siinä jo viimeksi olla ihan leikkiräkyttämistä mukana. Seuraavaksi tavataan Ylivieskan kansainvälisessä näyttelyssä. Uskoisin, että Iitu tulee saamaan hyvän arvostelun.

Kotimatkalla minua haukotutti kamalasti. Alkoi ihan rintakehääkin puristaa. Ahdistus alkoi vasta nyt tuntua kunnolla! Se olisi varmaan mennyt ohi, jos olisin aiemmin hengitellyt syvään ja rauhoitellut Roopen lisäksi itseäni. Loppuillan sainkin sitten hengitellä syvään ja koittaa rauhoittua. Ilkeä tunne. Nukahtamisesta ei meinannut tulla mitään. Harmi, kun muutamana yönä olen jo nukahtanut nopeasti sänkyynmenon jälkeen. Sitä ei ole varmaan pariin vuoteen tapahtunutkaan. Jokin stressi ehti laueta. Toivottavasti se rentous vielä palautuu.