Innostuin kovasti muutama viikko sitten, kun huomasin lehdestä että Suvi Teräsniska oli tulossa tänne konsertoimaan. Halusin kovasti lähteä katsomaan. Jossain vaiheessa tajusin, että tämäkin on myöhäinen esiintyminen. En minä jaksa valvoa. Hampaita kiristellen luovuin ajatuksesta. Aina ei  voi tehdä kaikkea, mitä haluaa. Olisin selvinnyt asiasta sen suurempia ajattelematta, mutta Esko meni möläyttämään, että hänen poikansa ovat menossa sinne iltatilaisuuteen. Kateus valtasi mieleni, mutta pysyin hiljaa. Teki mieli alkaa itkeä. Itkin pettymystäni ja kateutta vasta yksin ollessani. Sekö nyt on sitä kypsää käytöstä? Siedän pettymykset yksin. Ei Esko minua olisi osannut tukea kuitenkaan. Hänhän olisi vienyt minut sinne, jos olisin suostunut. Itsehän päätin olla valvomatta.

Koska valvominen on ongelma, minun täytyy etsiä päivätilaisuuksia. Pitäähän minun ilahduttaa itseäni jollain. Voisin olla vähemmän tylsä, jos joskus kävisin jossain. Minä olen äärimmäisen tylsä ihminen. Osaan puhua vain masennuksesta ja koirista. Usein en jaksa puhua niistäkään. Siispä olen hiljaa ja tylsä. Ja yksinäinen.

Olen vähän pettynyt, jos tunteiden hallinta tarkoittaa sitä, että pidetään mölyt mahassa. Miten tunteita voi näyttää toiselle "laimennettuna", jos tunne on voimakas? Eihän se silloin ole aito tunne. Voihan se tietty olla, että minun pettymykseni olisi voinut huomata, jos olisi ollut tarkkana. Niin se taitaakin olla. Vaikka pitäisi suunsa hiljaa, niin aina jotain näkyy ulospäin. En minä enää ole sellainen jääkuningatar kuin olen aiemmin ollut. Kuori on sulanut pois. Nyt pitää vain opetella taas olemaan hillitty. Jostain syystä mua ei yhtään haluttaisi sellaista opetella. Toisaalta en halua olla järkyttävän temperamenttinenkään. Menee usein överiksi. En oikein tiedä, mikä olisi juuri MINUN tapani reagoida. Luulin ennen olevani tilanteessa kuin tilanteessa kuin tilanteessa tyyni ja hillitty eikä mikään säikytä. Ei se ollut hyvä tapa elää. Helppo toki muille ihmisille, mutta kerrytin vain kaiken sisääni. Nyt sitä sitten puhalletaan ulos! Ilmankos minun parantumiseni kestää niin kauan! Paljon on painetta vielä jäljellä. Ei minun varmaankaan vielä tarvitse päättää, millainen olen. Sen tiedän, että TÄLLÄ HETKELLÄ olen saamaton, epävarma, väsynyt ja epävakainen.