Seksuaalisuus on ollut minulle mysteeri. Nuorena minua ei kiinnostanut seksi tai seurustelu. Yhteen poikaan olin kyllä ihastunut, mutta en olisi kuoleman uhallakaan sitä hänelle paljastanut. Pojat kiusasivat minua koulussa ja opin tehokkaasti pitämään itseäni rumana ja epämiellyttävänä. En halunnut olla nainen. En halunnut rintoja, leveää lantiota tai kuukautisia.

Opiskeluaikoina aloin harrastaa liikuntaa. Se oli niin halpaa, että se houkutteli vaikka koulussa liikunta oli vastenmielistä. Omaan tahtiin mukavassa seurassa liikunta osoittautui koukuttavaksi. Samalla omakuvani parani ja aloin pitää itseäni aivan tavallisen näköisenä ihmisenä enkä enää minään hirviönä. Naisena tai naisellisena en silti itseäni pitänyt. Ensimmäisen miesystäväni minulle osoittama huomio oli täydellisen hämmentävää. Samalla se tietysti oli myös imartelevaa ja herätti minussa jotain syvällä uinuvaa kaipuuta läheisyyttä kohtaan. Nopeasti imartelu kuitenkin katosi, kun huomio keskittyikin vain seksin saamiseen. En ollutkaan enää ihminen vaan väline. Orastava naisellisuuteni muuttui vastenmieliseksi.

Jotenkin minun pitäisi vain hyväksyä kuitenkin, että olen nainen. Kaikesta menneisyyden paskasta huolimatta en voi hävittää sukupuolta itsestäni. Silti minä vain haluan tehdä juuri niin. Minulla ei ole hyvää esikuvaa naisellisuudesta. En voi nähdä, että se toisi minulle mitään hyvää. Näen kaikkialla vain hyväksikäyttäjiä, joita ei kiinnosta vähääkään minun sieluni. Minun pieni, väsynyt, haavoitettu sieluni. Yksinäinen ja katkera. Kaiken kauniin mitä minussa on haluan piilottaa julmalta maailmalta. Voin antaa empatian ja huolenpidon ja rakkauden eläimille, muille en. "Kell onni on, se onnen kätkeköön."